Rakkaudella merkitty
Kesäteatteri / Musikaali – Apianniemen kesäteatteri / Suomen Kesäteatteri – Valkeakoski

ESITYKSEN TIEDOT
Rakkaudella merkitty
Tämä viihdemaailman kruunattukin kuningas on omana itsenään sulattanut suomalaisten sydämet ja kiilannut tulkinnoillaan artistilistan ykköseksi useaan otteeseen. Inhimillisellä huumorilla ja vastustamattomalla koskettavuudella käsitelty elämänkerrallinen musikaali vie katsojan ensimmäistä kertaa musiikin, laulun ja tanssin siivittämänä tämän taiteilijan tarinaan. Musikaali kantaa nimeä Rakkaudella merkitty.
”Jarin heittäytyminen tulkitsijaksi on ollut vertaansa vailla. Yhteiskunnan ja ympäristön muutokset vuosikymmenien aikana eivät ole saaneet Jarin herkkyyttä kovettumaan. Hän on oma itsensä. Jari on musikaalinsa ansainnut ja saa nyt huipputiimin sitä toteuttamaan”, kertoo käsikirjoittaja-ohjaaja Heikki Paavilainen
Tarinassa seurataan Ruotsissa syntyvää suomenkielistä poikaa ja kuljetaan teinivuosien kipupisteet, aina huoltoaseman työstä Tukholman yölliseen Discojen maailmaan. Salmarin siivittämän ruotsinlaivan kautta tangoprinssiksi, jota kukaan ei tunne, kunnes unelmat käyvät toteen 1995 tangokuninkuuden myötä. Suurimpien estradien, stadioneiden, kesäfestivaalien, konserttikiertueiden ja suosittujen tv-ohjelmien aikana Jarin rinnalla ovat matkaa kulkeneet tärkeät ja vahvat naiset. Nämä raudankovat ammattilaiset ovat luotsanneet Jaria tunteiden myrskyjen ja tyynien suvantojen matkalla. Matkalla, joka jatkuu edelleen.
Rakkaudella merkitty -musikaalissa nähdään kaksi Jaria yhtä aikaa lavalla. Jari Sillanpään rooleissa loistavat, Lappeenrannan Kaupunginteatterista ja Tampereen Teatterista tunnettu Martti Manninen sekä mm. Tampereen Työväen Teatterin lukuisista musikaaleista tunnettu ja rakastettu huippulahjakas näyttelijä Jari Ahola. Paavilaisen tuotannoissa Ahola nähtiin viimeksi Kirka – musikaalin pääroolissa kesällä 2016. Musikaalissa Jarin ihastumisen ja rakkauden kohdetta näyttelee kaikkien rakastama Olli Herman. Keikkamyyjän roolissa nähdään vesilahtelainen näyttelijä/maanviljelijä Harri Penttilä. Jari Sillanpään elämän tärkeitä naisrooleja esittävät suositusta Konttori-sarjasta ja lukuisista musikaalirooleista tuttu Ushma Karnani, Hinnalla millä hyvänsä- ja Downshiftaajat-sarjoista tunnettu Heidi Kirves ja Tampereen Työväen Teatterin valovoimainen näyttelijä Petra Ahola. Koreografina ja tanssijana musikaalissa lavalla nähdään Jani Rasimus. Kapellimestarina toimii Ali Ahmaniemi.
Tekijät
Ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Paavilainen
Kapellimestari Ali Ahmaniemi
Koreografia Jani Rasimus
Puvustus Arja Sahno
Maskeeraus Pirjo Laihiala
Esityskuvat Rami Marjamäki
Rooleissa
Martti Manninen, Jari Ahola, Olli Herman, Harri Penttilä, Ushma Karnani, Heidi Kirves ja Petra Ahola
Tanssijat
Jani Rasimus, Kia Lehmuskoski ja Niina Rajaniemi
Orkesterissä mm.
Ali Ahmaniemi, Sami Ruusukallio, Jimi Hautamäki ja Sampsa Rättäri



Kesäkuun esitykset
Ensi-ilta 14.6.2018
ti 12.6.2018 klo 19.00 Ennakko
ke 13.6.2018 klo 19.00 Ennakko
to 14.6.2018 klo 19.00 Ensi-ilta
la 16.6.2018 klo 14.00
su 17.6.2018 klo 14.00
ti 19.6.2018 klo 19.00
ke 20.6.2018 klo 19.00
Heinäkuun esitykset
ti 3.7.2018 klo 19.00
ke 4.7.2018 klo 14.00
ke 4.7.2018 klo 19.00
to 5.7.2018 klo 14.00
to 5.7.2018 klo 19.00
la 7.7.2018 klo 14.00
su 8.7.2018 klo 14.00
ti 10.7.2018 klo 19.00
ke 11.7.2018 klo 14.00
ke 11.7.2018 klo 19.00
to 12.7.2018 klo 14.00
to 12.7.2018 klo 19.00
la 14.7.2018 klo 14.00
su 15.7.2018 klo 14.00
ti 17.7.2018 klo 19.00
ke 18.7.2018 klo 14.00
ke 18.7.2018 klo 19.00
to 19.7.2018 klo 14.00
to 19.7.2018 klo 19.00
la 21.7.2018 klo 14.00
su 22.7.2018 klo 14.00
ke 25.7.2018 klo 14.00
ke 25.7.2018 klo 19.00
to 26.7.2018 klo 14.00
pe 27.7.2018 klo 14.00
ti 31.7.2018 klo 19.00
Elokuun esitykset
ke 1.8.2018 klo 19.00
to 2.8.2018 klo 19.00
pe 3.8.2018 klo 19.00
la 4.8.2018 klo 14.00
la 4.8.2018 klo 19.00
su 5.8.2018 klo 14.00
ti 7.8.2018 klo 19.00
ke 8.8.2018 klo 19.00
to 9.8.2018 klo 19.00
pe 10.8.2018 klo 19.00
la 11.8.2018 klo 14.00
Väliaikatarjoilut
Ravintola – Paviljonki Apia
Puh. 050 342 9971
jaana@porhio.fi



RAVINTOLAT JA HOTELLIT







Suomen Kesäteatteri | Toimisto: Valtakatu 19, 37600 Valkeakoski | Puh. 0400 810 710 | Ryhmävaraukset puh. 0400 810 710 | suomenkesateatteri.fi
Apianniemen kesäteatteri | Pässinmäenkatu 30, 37600 Valkeakoski | Sappeen Kesäteatteri | Sappeenvuorentie 200, 36450 Salmentaka (Pälkäne) |








