Musikaalikomedia – Tampereen Työväen Teatteri – Tampere

Teatterikärpäsen puraisuja blogi

Poikabändi / Tampereen Työväen Teatteri

 Olen reilu tunti sitten kotiutunut Poikabändin ensi-illasta ja kyllä, tässä sitä istutaan koneen ääressä keskellä yötä ja päässä soi edelleen ”tuo sä bodii, mä tuon hikee” – meikäläisen tapauksessa voin tuoda molemmat samalla kertaa, sen verran on vielä paita liimaantuneena selkään kiinni. Tämä ”Hikee”-kappale on tervetullutta vaihtelua aiempaan korvamatoiluuni, sillä Toiboysin videoita alkoi tupsahdella julki jo ties kuinka monta kuukautta sitten ja tässä on vuorotellen tehty mehua ja vihjattu, että avaimen kera saa tulla kyläilemään vaikka keskellä yötä. Ennakkomarkkinointi on kyllä hypettänyt ennennäkemättömällä tavalla, kun korvamatoja on tullut jo kuukausia ennen enskaria! No nyt tästä en ainakaan mihinkään lähde ennen kuin teksti on valmis, vaikka Seitti (Saska Pulkkinen) selkeästi olikin sitä mieltä, että taitaa olla hiukan kypsempiin naisiin heikkona.

 90-luvusta ei ole meikäläisellä kauheasti muistikuvia (80-luvusta sitten senkin edestä). Opiskelin 90-luvun alussa pari vuotta Vaasassa ja siellä opiskelijasolussani näkyi ensimmäistä kertaa Music Television ja tietyt sen ajan biisit tulivat niin hyvässä kuin pahassa sen myötä enemmän kuin tutuiksi, ja aika monen hitin tahdissa tuli ketkutettua yökerhoissa siellä sun täällä. New Kids on the Block oli kova juttu (vaikken varsinaisesti fanittanut koskaan), uteliaisuuttani menin Helsingin jäähalliin Take Thatin konserttiin ja turenkilaisen hotellin yökerhon parketilla olen vetänyt (muistaakseni) kohtalaisen näyttäviä muuveja Backstreet Boysin kuuluisan hitin tahdissa. XL5 ja Kaunis peto, huh, videon muistan edelleen aika tarkkaan ja samoin sen, minkä näköisiä/nimisiä jätkiä poppoossa oli mukana. Olikin suhteellisen kuumottava hetki melkein törmätä Micaan enskarin väliajalla… Siinäpä meikäläisen kokemukset ns. poikabändeistä ja niiden fanittamisista.

 Yllättäen olin aika ”mehuissani” tästä uudesta musikaalista ja kun saimme keväällä hiukan maistiaisia tulevasta olin jo täysin myyty. Vaikuttaa siltä, että kundit vetää ihan tosissaan ja kuitenkin hiukan kieli poskessa. Sopiva kombo. Look ja muuvit ovat kohdallaan, samoin kundien keskinäinen dynamiikka ja tietysti laulutaito. On jokaiselle jotain ja varmasti kaikille löytyy se oma lemppari. Hyvässä lykyssä tästä saattaisi tulla uusi hitti ja yleisön suosikki, Vuonna 85:n tapaan…

 Koko show jyrähtää käyntiin Toiboysin isolla ”Avain”-hitillä, ja siitä sitten lähdetään kelailemaan taaksepäin, että miten tähän tilanteeseen on oikein päädytty. Alussa on parhaat kaverukset Kari (Jari Ahola) ja Make (Samuli Muje), Toijala, mainosfirma ja 90-luvun alun lama. Jotain tarttis tehdä, mutta mitä. Toijalan työväentalolla on mahtava meininki meneillään ja kansa valssaa tuulipuvut kahisten. Sattumalta yhteislauluna vedetty Jari Litmas-aiheinen ja koreografiaakin sisältävä ”Pallo lähtee!”-kipale sytyttää ylimääräisen lampun Karin päässä. Perustetaanpas poikabändi! Helpommin sanottu kuin tehty. On järkättävä koelaulutilaisuus, ja tulen muistamaan ikuisesti seuralaiselleni lausumani sanat ”Täähän on ihan kuin Full Monty-leffasta, sillai kivalla tavalla!” (kiitos vaan Jyrki Mänttäri). Lopulta porukka muotoutuu, ja Karikin vaihtaa nimensä Gariksi. Maken ja Garin lisäksi bändiin löytyy seurakunnan suosituin isonen Matteus (Jon-Jon Geitel), David Lee Roth/Michael Monroe/Vince Neil-sekoitus rokkikukko Korppi (Lauri Mikkola) sekä tervehenkinen reipas maalaispoika Juzzi (Jonas Saari). Meinasin pudota penkiltä Juzzin saapuessa näyttämölle valtavan koivutukin kanssa, tuntuu olevan Jonas Saarella nyt valttikorttina nämä tukkihommat. Meriitti sekin.

 Yllättäen olin aika ”mehuissani” tästä uudesta musikaalista ja kun saimme keväällä hiukan maistiaisia tulevasta olin jo täysin myyty. Vaikuttaa siltä, että kundit vetää ihan tosissaan ja kuitenkin hiukan kieli poskessa. Sopiva kombo. Look ja muuvit ovat kohdallaan, samoin kundien keskinäinen dynamiikka ja tietysti laulutaito. On jokaiselle jotain ja varmasti kaikille löytyy se oma lemppari. Hyvässä lykyssä tästä saattaisi tulla uusi hitti ja yleisön suosikki, Vuonna 85:n tapaan…

 Koko show jyrähtää käyntiin Toiboysin isolla ”Avain”-hitillä, ja siitä sitten lähdetään kelailemaan taaksepäin, että miten tähän tilanteeseen on oikein päädytty. Alussa on parhaat kaverukset Kari (Jari Ahola) ja Make (Samuli Muje), Toijala, mainosfirma ja 90-luvun alun lama. Jotain tarttis tehdä, mutta mitä. Toijalan työväentalolla on mahtava meininki meneillään ja kansa valssaa tuulipuvut kahisten. Sattumalta yhteislauluna vedetty Jari Litmas-aiheinen ja koreografiaakin sisältävä ”Pallo lähtee!”-kipale sytyttää ylimääräisen lampun Karin päässä. Perustetaanpas poikabändi! Helpommin sanottu kuin tehty. On järkättävä koelaulutilaisuus, ja tulen muistamaan ikuisesti seuralaiselleni lausumani sanat ”Täähän on ihan kuin Full Monty-leffasta, sillai kivalla tavalla!” (kiitos vaan Jyrki Mänttäri). Lopulta porukka muotoutuu, ja Karikin vaihtaa nimensä Gariksi. Maken ja Garin lisäksi bändiin löytyy seurakunnan suosituin isonen Matteus (Jon-Jon Geitel), David Lee Roth/Michael Monroe/Vince Neil-sekoitus rokkikukko Korppi (Lauri Mikkola) sekä tervehenkinen reipas maalaispoika Juzzi (Jonas Saari). Meinasin pudota penkiltä Juzzin saapuessa näyttämölle valtavan koivutukin kanssa, tuntuu olevan Jonas Saarella nyt valttikorttina nämä tukkihommat. Meriitti sekin.

 Bändin alkutahdit ja kompastelu on silkkaa herkkua, kun tanssikuvioissa on hiomista, samoin biisien sanoissa ja lookeissakin hurmaavan Monica-stylistin (Heidi Kiviharju) toimenpiteistä huolimatta. Ensimmäinen keikkakin meinaa mennä vituralleen kun yksi bändin jäsenistä eroaa ennen h-hetkeä. Onneksi Maken pikkuveli Seitti on salaa sivummalla opetellut niin biisit kuin tanssikuviotkin, ja keikka on pelastettu. Väliajalle lähdetään sormet mehusta tahmeina ja alkaa tuntua siltä, että lämpötila hiljalleen nousee.

Onhan tähän nyt tungettu ihan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin kliseet, joita voi yhdistää 90-lukuun ja poikabändi-ilmiöihin. Yhteneväiset vaatteet ja niiden vähentäminen juuri oikeassa kohdassa, hikistä paidatonta treenattua yläkroppaa ja tatuointeja, tuulikonetta, vyölaukkua, yllätyskyykkyä, kontaktin ottamista eturiviin, hitaasti synkassa kävelyä Dressmann-mainoksen tyyliin paidanhelmat lepattaen, siirappista balladia ja tykimpää kamaa vuorotellen, maailmanparannusbiisiä (toimii edelleen!), leijuntaa (jotenkin aistin vahvaa hittiainesta Painoton-biisissä), pyroja – ja sitten kohulööppejä, alkoholiongelmaa, sisäisiä riitoja, naisen aiheuttamaa ylimääräistä kitkaa (ja tässä tapauksessa syyllisenä vielä Tarja eli Tallulah-niminen typykkä (Karoliina Vanne), olin tästä jotensakin erityisen riemuissani kun nimeäni huudeltiin kaiholla tämän tästä), biisi-, levy- ja kiertuepaineita… Miten murheen alhosta ja alamäestä päästäisi uuteen nousuun ja hittiputkeen?

 Biiseissä on kyllä hittipotentiaalia useammassakin ja livebändi on aina livebändi, vähän laiskasti lähti ensi-iltayleisö kylläkin kipaleisiin mukaan taputtamaan. Sopivan korneja sanoituksia. Ikäväkseni täytyy todeta, että tanssiryhmää ei tullut kyllä paljoa seurattua vaikka hyvin vetivätkin, kun katse seurasi tiiviisti timmejä yläkroppia ja lanteenpyöritystä á la Toiboys. On ne aikamoisia, ja omanlaisiaan persoonia kaikki!

 Älytöntä huumoria on ripoteltu sinne sun tänne ja herkullisia sivuhahmoja. Shown meinaa välillä varastaa vuorotellen tohtori Miettinen (Jyrki Mänttäri), ruotsalainen notkealiikkeinen tuottajamoguli Jas Gripen (Verneri Lilja), Maken ja Seitin isä Ilpo (Aimo Räsänen, onneksi ei ehtinyt saamaan rokkivaihdetta päälle) ja varsin energinen Ester (Petra Ahola). Jostain syystä nauratti ihan älyttömästi koelauluissa kuultu kaino toive, josko Viialan iltajunassa tulisi vielä sopivia ehdokkaita. Takaraivossani tuntui myös tuttua kiristystä siinä vaiheessa, kun Gari yritti epätoivon vimmalla kääntää kotimaisia tunnettuja biisejä englanniksi. ”Titanic, iron capsule” olisi varma hitti, samoin laulu vihreistä kuulista ja kesämoposta. Kaikenlaisia heittoja on roppakaupalla ja vaatisi uusintakierroksen, jotta niitä paremmin muistaisi. (Ja uusiksihan tämä on nähtävä, ihan vain siksi, että saisi poimittua kaikki ohimenneet sanakikkailut. Muka.)

 Puvustuksesta iso plussa, hyvin on saatu ysärihenkeä esiin. Lavastus oli varsin monimuotoista – niin työväentaloa, heinäpaaleja kuin hienoja nousevia ja laskevia elementtejä. Ihan kuin olisi ollut aidossa konserttitilanteessa! Öinen toijalalainen maalaismaisema ei ole koskaan kai näyttänyt näin idylliseltä ja kauniilta.

Tämä on tarina poikabändistä. Se on myös tarina unelmista, ystävyydestä, periksiantamattomuudesta, me-hengestä, pikkukaupunkilaisten haaveista, lama-ajan Suomesta, menestyksestä ja sen nurjemmasta puolesta. Ja kuuma tulee katsomossa, ei voi mitään. Jos katsomossa olisi lasiseinät, olisi se paksun vesihöyryn peitossa ja kaikkialla tuoksuisi makea mehu, pyrotekniikka ja hiki.

Vink vink, shown viimeistä biisiä on lupa kuvata – ja käsiohjelma on myös seinäkalenteri vuodelle 2020! Olipas söpöjä kuvia. Oivallinen joululahjavinkki muuten, teatterilippujen kylkeen tai ihan muuten vaan. Milloin tulee cd?

 Jos et ollut poikabändifani tätä ennen, tämän nähtyäsi olet. Rakastettavia tyyppejä kaikki enkä osaa valita suosikkiani! Miksi valita kun voi ottaa kaikki… Jokaisella tietynlaista kivaa pilkettä silmäkulmissa, karismaa, ääntä ja silmäniloa. En tiedä miksi sympatiseerasin ja lämpenin kummasti myös etenkin alkuaikojen Makelle! Jotenkin vilpitön ja symppis tyyppi. Kyllä tässä taitaa nyt seuraava teatterifanien pyhiinvaelluskohde muhia, ja meikäläinenkin haluaa uudelleen mehustumaan.

Lähijunalla illanhämyssä kotiin matkatessani tuli jotenkin lämmin olo, kun kuulutettiin ”seuraavana Toijala”. Iltajunalla Viialasta oltiin tulossa etelään päin, en kyllä bongannut potentiaalisia poikabändiehdokkaita. Seuraavaksi ehkä Forssa maailmankartalle?

Lisäinfoa (ja niitä videoitakin) löytyy teatterin sivuilta tämän linkin kautta.

Ps. Tässä tekemäni pienoinen haastattelu, jossa Jon-Jon Geitel kertoo 20 faktaa itsestään…

Esityskuvat (c) Kari Sunnari

(Näin esityksen median kutsuvieraana, kiitos TTT!)

Talle / Teatterikärpänen 6.9.2019