Mustarastas

Monologi – KOM-teatteri – Helsinki

ESITYKSEN TIEDOT

Aulanäyttämö

Näytännössä:
23.11. – 6.12.2017

Kesto: 1 h 25 min
Väliaika: ei
Liput: 15 – 25 €

Tähän esitykseen ei voi tilata väliaikatarjoilua
OSTA LIPUT
JAA FACEBOOKISSA

Mustarastas

Lisäesityksiä syksylle 2017!

Mustarastas on tositapahtumiin perustuva koskettava monologiesitys.

Ilta-Sanomat 10.8.1989:

”NUORUKAINEN KATOSI VAASANLAIVALLA
Vaasan ja Sundsvallin poliisit tutkivat 18-vuotiaan Juha Soivion katoamista.

Viimeksi Soivio nähtiin myöhään sunnuntai-iltana Vaasanlaivojen M/S Fennialla, joka lähti vuoron mukaan Sundsvallista Vaasaan. Vaasan rikospoliisin mukaan Soivion kaksi ystävää tuntuvat olevan varmoja siitä, että Soivio nousi alukseen, joka lähti klo. 21. Myöhemmin Soivio lähti hytistään ostamaan juomia, mutta ei koskaan palannut takaisin.”

Näyttelijä Eeva Soivio oli 12-vuotias kun hänen veljensä Juha Soivio katosi.

Mustarastas – eli kadonnut veli on esitys menetyksestä, kaipuusta, toivosta ja parantumisesta. Se on esitys siskosta ja veljestä, äidistä ja tyttärestä sekä pienestä linnusta, joka lensi kerta toisensa jälkeen ikkunalaudalle laulamaan.

Tekijät

Käsikirjoitus: Eeva Soivio ja Lauri Maijala
Ohjaus: Lauri Maijala
Äänisuunnittelu ja julistekuva: Jani Rapo
Valaistus: Tomi Suovankoski

Lavalla

Eeva Soivio

Kantaesitys KOM-teatterin Aulanäyttämöllä 20.4.2017.

Liput

Peruslippu 25 €
Eläkeläiset 20€
Opiskelijat, työttömät, varusmies ja siviilipalvelusmies 15€

Esitykset KOM-teatterin Aulanäyttämöllä, Kapteeninkatu 26, Helsinki

Esitysajat

Marraskuu

to 23.11.2017 klo 19.00
la 25.11.2017 klo 13.00
to 30.11.2017 klo 19.00

Joulukuu

ke 6.12.2017 klo 15.00

Teatterikärpäsen puraisuja blogi

Mustarastas / KOM-teatteri

Mitä tapahtui vuonna 1989? Täytin loppuvuodesta 19 vuotta. Keväällä pääsin ylioppilaaksi, karkasin yo-juhlistani Provinssirockiin ja myöhemmin liftasin juhannusfestareille Saarijärvelle, ja siltä reissulta lähdin viikoksi yksin Lontooseen. Muuta en siitä vuodesta oikein muistakaan. Muistan vain sen, että koulut oli käyty, työpaikka oli ja tulevaisuus oli täysin auki. Kaikki oli vielä edessä. En haaveillut mistään isommasta, kaikki oli oikeastaan ihan hyvin. Elämä kulki omia uomiaan.

 Toisille vuosi 1989 muistuu mieleen erilaisena. Eeva Soivion Juha-veli katosi elokuussa laivareissun aikana, Eeva oli tapahtumien aikaan 12-vuotias, Juha kadotessaan lähes samanikäinen kuin minä silloin. Nyt istumme KOM-teatterin Aulanäyttämön katsomossa hiirenhiljaa. Aluksi tulee mieleeni televisio-ohjelma jostakin yksittäisestä tragediasta. Antti Reini kertomassa ilmeettömästi ja koruttomasti tapahtumien kulusta ja sitten näkisimme lavastetun toisinnon siitä, miten kaikki tapahtui. Miksi kaikki tapahtui ja kuka teki tai sanoi mitäkin. Miltä tuntui silloin, miltä tuntuu nyt. Edessämme ei kuitenkaan seiso Antti Reini nojailemassa seinään, vaan edessämme istuu Eeva, jonka Juha-veli oikeasti katosi liki kolmekymmentä vuotta sitten.

Kuulemme mainosfilmin Fennia-aluksesta, joka seilasi Suomen ja Ruotsin väliä päivittäin. Ihanko ensimmäinen tax free-myymälä! Mukana tietysti asianmukaisia otoksia tuon ajan tyylistä niin hiuksissa kuin vaatemuodissakin. Suupielet nousevat väkisinkin hymyyn. Valkokangas vaihtuu tyhjään tauluun, johon on aluksi kiinnitettynä yhden palstan kokoinen uutinen lehdestä. Nuorukainen katosi laivalla välillä Sundsvall-Vaasa. Taulu täyttyy hiljalleen mustavalkoisista hahmoista, paikoista ja tilanteista. Eeva kiinnittää nastoilla kaikenlaista seinälle. Tässä on Juha ja Juhan reissukaverit. Tässä vanhempi pariskunta. Tässä jo aiemmin ostetut viinakset. Tässä hytti, tässä infotiski. Tässä toinen poikasakki, tässä ruotsalaiset tytöt. Samalla kuulemme uusintoja kuulustelupöytäkirjoista. Kuka oli kenenkin kanssa, kuka täytti vuosia, mitä juotiin ja mistä juteltiin. Millainen oli yleistunnelma. Hilpeä? Miksi sitten yksi pojista on itkenyt? Ja minne lähti Juha, ja milloin? Missä on piirros siitä konkreettisesta hetkestä ja paikasta? Tässä Juha katosi, juuri tässä näin. Sellaista ei ole.

Max, Carlo ja Tito – aikansa kuumin kolmikko

Seinälle alkaa muodostua mustavalkoinen palapeli ja silminnäkijähavainnot kertovat hyvin samankaltaista tarinaa. Värejä saadaan siinä vaiheessa kun pojat ojentavat keltaisen repun Eevalle. Juhan keltainen reppu. Ja samalla Eeva alkaa itse puhua, antaa samalla katseen kiertää yleisössä, katsoo silmiin. En oikein tiedä minne katsoisin. Katselen keltaista reppua ja sydämeni tuntuu hakkaavan kurkussa.

 Palapelistä jää puuttumaan viimeinen ratkaiseva palanen. Yksi tietää vastauksen, muttei kerro. Meri tietää. Ehkä. Muistaisiko se? Mieleeni jää kaivelemaan ”viimeinen ajatus” ja pieni lintu. Valokuvat. Hymyilevä pellavapäinen poika. Muistot. Ja se keltainen reppu.

Äkkiseltään luulisi, että tästä tuli kovin surumielinen olo. Ei, päinvastoin. Kun verhot vedettiin oven edestä auki ja valo tulvi jälleen saliin, oli omituinen olo. En osaa edes selittää sitä. Tummat verhot on jossain vaiheessa vedettävä sivuun, jotta pääsee ulos. Näin se on. Aurinko paistoi. Jäätelökioski oli auki. Linnut lauloivat. Hymyilytti.

En älynnyt Eeva Soiviota kiittää henkilökohtaisesti, vaikka tilaisuus olisi ollut. Teen sen nyt tämän kautta. Kiitos Eeva, ja kiitos koko työryhmä!

Esityskuvat (c)Tomi Suovankoski

Talle / Teatterikärpänen 5.5.2017


KOM-teatteri | Kapteeninkatu 26, 00140 Helsinki | puh. (09) 6841 841 | Liput | KOM-teatteri.fi