Hölmöläiset
Lastenteatteri – Oulun Teatteri – Oulu

ESITYKSEN TIEDOT
Hölmöläiset
Vaikkei tuvasta löydy ikkunoita, ei hätää! Valoa voi kantaa säkillä sisään. Ja missäs muualla kuin Hölmölän kylässä puurokin keitetään suoraan kaivoon! Jossain päin Suomea sijaitsee pikkuinen Hölmölän kylä. Se näyttää aivan tavalliselta kylältä, mutta kylän touhuja seuratessa huomaa pian, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Hölmöläisten päivät täyttyvät huvittavista kommelluksista ja hassuista väärinkäsityksistä. Kas Hölmölässä eletään ystävällistä, mutta yksinkertaista elämää.
Hölmöläiset esitetään yleisölämpiössä, jossa katsomo pysyy koko ajan valoisana ja yleisö saa valita mieluisat istumapaikat tuoleilta tai lattialta. Esitys soveltuu yhtä lailla kokeneemmille teatterinkävijöille kuin vaikka ihan ensimmäiseksi teatterikokemukseksi. Ja asiantuntijoita paikalle tarvitaankin, sillä kun hölmöläisten konstit loppuvat, pyydetään lapsikatsojilta neuvoa.
Dramatisointi kansansatujen pohjalta ja rooleissa Ella Pyhältö ja Helena Vierikko.
Tekijät
Lavasteiden toteutus Kati Lukka
Lavasteiden toteutus Kasper Henriksson
Lavasteiden toteutus Sisko Jaako ja työtyhmä
Lavasteiden maalaus Pekka Juuri ja työryhmä
Puvustus Ipsa Syrjänen-Pöhö ja työryhmä
Naamiointi Heikki Nylund
Naamiointi Laura Sgureva
Tarpeisto Irene Lång ja työryhmä
Tuottaja Johanna Kokko ja Kansallisteatteri
Esitykset
to 3.5.2018 kl0 14.30
to 3.5.2018 klo 17.00
pe 4.5.2018 klo 10.00
pe 4.5.2018 klo 14.30
RAVINTOLAT JA HOTELLIT







Oulun kaupunginteatteri | Kaarlenväylä 2, 90015 Oulu | Puh. 08 5584 7000 | Ryhmävaraukset puh. 08 5584 7606 | teatteri.ouka.fi