506 ikkunaa
Kesäteatteri – Naisvuoren kesäteatteri / Mikkelin Teatteri – Mikkeli

ESITYKSEN TIEDOT
506 ikkunaa
Mikkelin Naisvuorella nähdään kesällä 2018 Miljoonasade-yhtyeen keulahahmon Heikki Salon käsikirjoittaman 506 ikkunaa -näytelmän kanta-esitys. Näytelmä sisältää Miljoonasateen musiikkia, ja näytelmää varten sävelletään myös yksi uusi kappale. Bändiä ei paikalla nähdä, mutta kuullaan, sillä he itse soittavat biisit näytelmää varten taustanauhalle.
Maailmanmatkaaja Anselmi saapuu Suomeen hautaamaan isänsä. Häntä odottaa kotona pikkuveli Tarmo, joka tahtoo lähteä kuoppajaisten jälkeen Anselmin mukaan maailmalle, vaikka on juuri selviytynyt yliopistoon huippupisteillä. Pikkuvelikin haluaa jättää ankean arjen taakseen ja löytää elämäänsä seikkailuja.
Ongelmana on raha. Sitä ei ole. Isältä on jäänyt perintöä kaalinpää, mehiläispesä ja muovikassillinen t-paitoja. Tuhlaajapoika Anselmi tarvitsee valuuttaa kipeästi, syystä jota hän ei suostu kertomaan.
Miehet pestautuvat töihin pesemään ikkunoita. Työnsä ohella he sotkeutuvat yhtiön asukkaiden kimurantteihin rakkauskuvioihin, ja joutuvat itsekin laittamaan sydämensä likoon rakkauden ja arjen pesuvatiin. Tapahtumia ryydittää Miljoonasateen hiteistä koostuvat laulut, jotka punonut sisään juonen käänteisiin.
Tekijät
Käsikirjoitus Heikki Salo
Laulut ja musiikki Miljoonasade
Ohjaus Pekka Laasonen.
Rooleissa
Riitta Havukainen, Aarni Kivinen, Marko Nurmi, Tuuli Anikari, Katriina Honkanen, Vintte Viitanen ja Risto Kopperi.
Liput
Liput 29 € / 27 €
Liput ennakkoesitykseen 20 €
Heinäkuun esitykset
ti 3.7.2018 klo 18.00, ke 4.7.2018 klo 18.00, pe 6.7.2018 klo 18.00, la 7.7.2018 klo 14.00, ti 10.7.2018 klo 18.00, ke 11.7.2018 klo 14.00 ja klo 18.00, to 12.7.2018 klo 18.00, pe 13.7.2018 klo 18.00, la 14.7.2018 klo 14.00, ti 17.7.2018 klo 18.00, ke 18.7.2018 klo 14.00 ja klo 18.00, to 19.7.2018 klo 18.00, pe 20.7.2018 klo 18.00, la 21.7.2018 klo 14.00, ti 24.7.2018 klo 18.00, ke 25.7.2018 klo 14.00 ja klo 18.00, to 26.7.2018 klo 18.00, pe 27.7.2018 klo 18.00, la 28.7.2018 klo 14.00, ti 31.7.2018 klo 18.00
Elokuun esitykset
ke 1.8.2018 klo 14.00 ja klo 18.00, to 2.8.2018 klo 18.00, pe 3.8.2018 klo 18.00, la 4.8.2018 klo 14.00, ti 7.8.2018 klo 18.00, ke 8.8.2018 klo 14.00 ja klo 18.00, to 9.8.2018 klo 18.00, pe 10.8.2018 klo 18.00, la 11.4.2018 klo 14.00
RAVINTOLAT JA HOTELLIT







Mikkelin Teatteri | Savilahdenkatu 11, 50100 Mikkeli | Puh. (015) 411 0440 | Mikkelinteatteri.fi