Draama – Tampereen Työväen Teatteri – Tampere

Kissa kuumalla katolla

Näyttämöstä tulee perhejuhlan taistelutanner, kun upeat näyttelijät pistävät klassikkodraamassa parastaan. Tarinan pääparina Heidi Kiviharju ja Tuukka Huttunen käyvät kohtalokasta kaksintaistelua makuuhuoneen polttopisteessä. Isänä ja poikana haastavat toisensa Juha Muje ja Samuli Muje, ja voimakas näyttelijätär Tuire Salenius tekee viimeisen roolityönsä ennen eläkettä.

On törkeän rikkaan puuvillaparonin Big Daddyn 65-vuotissyntymäpäivä. Hänen juhlia rakastava vaimonsa Big Mama on kutsunut perheen ja läheiset koolle. Suurin juhlan aihe on se, ettei Big Daddya vaivannut sairaus ollutkaan mitään vakavaa. Niin he luulevat – mutta juhlaväki tietää paremmin. Kuinka pitkälle valhetta voidaan jatkaa ennen kuin totuus räjähtää silmille?

Perintöä kärkkyy jo vanhempi poika vaimoineen, mutta nuorempaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Entisen urheilijatähden Brick Pollittin ura on ohi ja avioliitto kriisissä. Hän turruttaa itsensä alkoholilla eikä vastaa vaimonsa Maggien kosketuksen janoon. Miestä vaivaa salaisuus, josta ei voi puhua. Juhlissa Brick joutuu kohtaamaan itsensä ja totuuden, sillä Maggie ei suostu enää olemaan hiljaa.

”Rakastan suuria tunteita”, sanoo ohjaaja Miika Muranen. ”Teatterissa katsoja saa nauttia tunteista vapaasti ja tässä tekstissä niihin todella on mahdollisuus. Lähdemme visuaalisesti tavoittelemaan modernia, freesiä otetta näyttämökuvaan ja yhdistämme siihen näytelmän aikakauden eli 1950–60 -lukujen taitteen upeat, näyttävät puvut. Tunteiden lisäksi on siis silmänruokaa tarjolla!”.

Kissa kuumalla katolla on draama perheestä, rakkaudesta ja sen puutteesta sekä valinnoista. Kun kaikkien jännittämän perhejuhlan välienselvittelyt nostavat vaietut salaisuudet ja vaaralliset valheet pintaan, mikään ei jää entiselleen.

”Se, että elää yhdessä jonkun kanssa, se voi olla yksinäisempää kuin jos eläisi kokonaan yksin – jos se, jota rakastaa, ei rakasta sua”.

 Tästä esityksestä löydät myös Teatterikärpäsen puraisuja blogin sivun alta. 

Teatterikärpäsen puraisuja blogi

Kissa kuumalla katolla / Tampereen Työväen Teatteri

 Työviksen Kissa kuumalla katolla kuului minun odotetuimpien kevään ensi-iltojeni listalle heti julkistamispäivästään lähtien. Muistan nähneeni näytelmän Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa 80-luvun loppupuolella (Ilona-tietokanta kertoi tarkaksi ajankohdaksi 1988) ja itse näytelmästä en muista muuta kuin myllätyt lakanat aviovuoteessa ja Brickin roolissa olleen Mika Kujalan. Elokuvaa en ole koskaan nähnyt, ja jotenkin koko Kissa jäi kummittelemaan mieleeni vuosikausiksi. Työviksen tapauksessa mielenkiintoni herätti ensinnäkin ohjaaja Miika Muranen ja toisekseen se, että lavalla nähtäisiin kolme sukupolvea Mujeita samalla kertaa (Juha, Samuli ja Severi) – ja tietenkin Brickin roolissa nähtävä Tuukka Huttunen. Tiedättehän sen fiiliksen, kun olette vuosikausia sitten nähneet jonkun näyttelijän loistavan rajuhkossa draamaroolissa ja sen jälkeen pitkään koomisemmissa merkeissä, ja salaa toivotte mielessänne, että osuisipa taas kohdalle kunnon rytinää ja tulkintaa. Kun tietää, että tarvittaessa ”täältä pesee”. Ja sitten se tapahtuu ja toiveet toteutuvat vihdoinkin.

 Näyttämön keskellä on valtava vuode, joka suorastaan kutsuu peuhaamaan. Tyhjä aviovuode on kuin mörkö. Sen ympärillä kyllä kierrellään ja sen ympärillä tapahtuu kaikenlaista – itse sänky on tabu ja sitä vältellään. Heti alussa tosin nähdään sängynpäätyä vasten onnellisia hymyjä ja paljonpuhuvia katseita, helliä kosketuksia ja suudelmiakin. Brick ja pelikaverinsa Skipper (Valtteri Lehtinen). Tapahtuiko kohtaus oikeasti vai oliko sekin yksi niistä puolitotuuksista, joita pitkin näytelmää viljellään ja joita itsepintaisesti uskotellaan itselleen? Sitä sopii miettiä.

 Se katse, jonka Brick vaimolleen Maggielle (Heidi Kiviharju) suo, on kaikkea muuta kuin hellä. Se katse on tyhjää täynnä, tai ei sittenkään. Sieltä paistaa viha, inho, katkeruus, kylmyys, pettymys, luovuttaminen, surumielisyys, haikeus- kaikki kerralla ja erikseen. Se katse saa vereni kohisemaan ja palan nousemaan kurkkuun. Katse tuntuu tutulta, ja pahinta on se, että se tulee joskus myös peilissä vastaan.

Maggie on verevä, katseenkestävä pakkaus, jonka viehättävyyden ja aistikkuuden muut miehet ovat kyllä huomioineet. Muut kyllä, mutta ei aviomies. Maggie vertaa itseään peltikatolla olevaan kissaan ja hän kyllä mouruaa ja mankuu rakkauden ja kosketusten perään, turhaan. Brick tarttuu mieluummin pulloon, on tarttunut jo kauan. Lapsia ei tälle pariskunnalle ole siunaantunut ja siinä onkin sopiva aihe, jolla halutessaan voi kuka tahansa satuttaa ihan millä hetkellä hyvänsä. Tuttua sekin. Brickin isoveljellä Gooperilla (Samuli Muje) ja vaimollaan Maella (Miia Selin) on lapsia viisi ja kuudes tulossa. Oikea perheidylli!

 Näytelmässä vietetään ökyrikkaan Big Daddy Pollittin (Juha Muje) syntymäpäiväjuhlia ja koko suku on koolla. Juhlan aiheena on myös se, että lääkärireissu oli varsin onnistunut. On ilmapalloja, tötteröhattuja, musiikkia ja kuohuvaa. Jee, mahtava meininki! Lapsilauma juoksee paikasta toiseen kiljuen ja maltetaan toki esittää isoisälle ohjelmanumerokin. Big Daddyn ilme ohjelman aikana kertoo paljon, ja taas tuntuu tutulta. Olen nähnyt saman ilmeen monessakin vanhassa valokuvassa, myös itselläni. Kurkkua puristaa. Joskus tuntuu siltä, että minä hakemalla hakeudun teatteriin katsomaan ja kuulemaan tilanteita, joita voi katsomostakäsin turvallisesti seurata. Mitähän nautintoa siitäkin saa? Kun itse ei ole huutamassa tai kuulemassa totuuksia, joita ei haluaisi missään tapauksessa kuulla. Uskallan väittää, että ihan jokaisessa perheessä/suvussa on asioita, joista ei vaan puhuta ja piste. Ja sitten on joku totuudentorvi, joka haluaa totuuden julki, oikein odottaa sopivaa hetkeä milloin painaa liipaisinta ja vetää muutamalla lauseella pohja pois kaikelta. Ilma on sakeana ja raikasta ilmaa ei ole tarjolla ulkonakaan, vaikka kuinka pakenisi. Itseään ja omia ajatuksiaan kun ei pääse pakoon.

 Joskus teatterissa minulle on tärkeintä se, mitä sanotaan. Joskus se, miten sanotaan. Joskus sanat eivät merkitse mitään, vaan huomioni vievät katseet, eleet, ryhti, käsien liikkeet, viiltävä hiljaisuus. Joku pauhaa näyttämön keskellä, ja huomioni vie sivummalla hiljaa seisova hahmo, jonka katse kertoo kaiken. Kyyneleet nousevat silmiini ja kädet alkavat täristä. Itkettää kun tiedän ja tunnen, miltä hiljaisesta hahmosta tuntuu. Itkettää kun olen niin onnellinen siitä, että näen näin hyvää teatteria ja loistavaa näyttelijäntyötä.

Yksittäisiä tuokiokuvia painui mieleeni : kaskaiden kaikkea muuta kuin rauhoittava siritys, suljetut ovet ja rikotut seinät, Big Daddyn ihananällönlipevä teutarointi/huulien lipominen ja yllättävä hellä vilkutus lapsenlapselle, Gooper käärimässä hihojaan, ”isänsä poika”, pastorin ja lääkärin juoruakkamainen hihittely nurkissa ja paikalta liukeneminen h-hetkellä, Big Mama (Tuire Salenius) uskottelemassa, että ”ei se oikeasti tarkoita sitä mitä sanoo”.

Puolitotuuksien keskellä pystyy kyllä jotenkuten elämään, mutta olisiko silti helpompaa kohdata koko totuus? Olisiko?

 Iso kiitos koko Kissa kuumalla katolla -työryhmälle. Kovat odotukseni täyttyivät je menivät ylikin. En odottanut lainkaan näin henkilökohtaista kokemusta, mutta hyvä niin. Ainakin minun on helpompi hengittää nyt.

Esityskuvat (c) Kari Sunnari

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Tampereen Työväen Teatteri!)

Talle / Teatterikärpänen 13.2.2017

Tampereen Työväen Teatteri | Hämeenpuisto 28 – 32, PL 139, 33201 Tampere, p. (03) 2178 111 | Liput puh. (03) 2178 222 | Ryhmät puh. (03) 2178 333 | Lippumyymälä avoinna ti-pe klo 12-19, la klo 11-19 | Ryhmämyynti avoinna ma-pe 9-16 | ttt-teatteri.fi