Something rotten! Jotain mätää
Musikaali – Lahden kaupunginteatteri – Lahti

ESITYKSEN TIEDOT
Something rotten! Jotain mätää
Karey Kirkpatrick ja John O’Farrell
Järjettömän hauska musikaali
Teatterin näyttämölle on löydettävä hitti! Perän veljekset, Retu ja Ruune, tuskailevat teatterinsa rahahuolten kanssa. Vetonaula olisi keksittävä, sillä muuten veljekset jäävät armotta draaman kultasormena mainetta niittävän William Shakespearen varjoon. Kukkomaisen yleisön suosikin menestys ja ihailu on kerta kaikkiaan liikaa onnistumisesta haaveileville veljeksille.
Epätoivoinen Retu tukeutuu omaperäiseen ennustajaan saadakseen selville teatterimenestykseen tarvittavat ainekset. Ennustaja näkee spektaakkelimaisen tuotannon, jota kutsutaan musikaaliksi ja povaa suurta suosiota tälle uudelle tyylilajille. Perän veljekset ryhtyvät kehittämään ideaa ja samalla kaikkien aikojen ensimmäistä musikaalia, tietysti kaikilla musikaaliherkuilla!
Something Rotten! Jotain mätää! on hillitön parodia teatterin tekemisestä ja musikaalien maailmasta. Se leikittelee monilla tutuilla sävelillä ja näytelmillä. Musikaalin monitasoinen juoni sijoittuu 1590-luvun lopun Lontooseen, mutta sisältää viitteitä myös nykypäivään. Näyttävät musiikkinumerot ja hervoton komiikka takaavat viihdyttävän elämyksen.
Tekijät
Käsikirjoitus Karey Kirkpatrick ja John O´Farrell
Musiikki ja laulujen sanat Karey ja Wayne Kirkpatrick
Suomennos Mikko Koivusalo
Ohjaus Ilkka Laasonen
Koreografia Jyri Numminen
Musiikin johto Antti Vauramo
Lavastus Pekka Korpiniitty
Pukusuunnittelu Sari Suominen
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Tommi Raitala
Maskeeraussuunnittelu Kati Keronen
Kuva Robert Seger
Rooleissa
Tomi Enbuska, Mikko Jurkka, Tuomas Korkia-Aho, Tuuli Paju (TeaK), Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Mikael Saari (vier.), Henna Wallin, Miikka Wallin.
EMSEMBLE Nea-Maria Alanko, Mikko Laine, Hely Nylynd, Riikka Nyrhilä, Ella Snellman, Pyry Smolander, Sofia Tuovila, Väinö Riihimäki, Milla Sukki ja Julius Suominen
Tammikuu
la 7.1.2023 klo 19.00
la 14.1.2023 klo 13.00
la 21.1.2023 klo 19.00
Helmikuu
pe 3.2.2023 klo 19.00
la 4.2.2023 klo 13.00
la 11.2.2023 klo 19.00
to 16.2.2023 klo 19.00
pe 17.2.2023 klo 13.00
pe 24.2.2023 klo 19.00
la 25.2.2023 klo 13.00
Maaliskuu
pe 3.3.2023 klo 19.00
la 4.3.2023 klo 13.00
to 9.3.2023 klo 19.00
la 11.3.2023 klo 19.00
pe 17.3.2023 klo 19.00
la 18.3.2023 klo 13.00
to 23.3.2023 klo 13.00
to 30.3.2023 klo 19.00
pe 31.3.2023 klo 13.00
Huhtikuu
la 1.4.2023 klo 19.00
pe 14.4.2023 klo 19.00
la 15.4.2023 klo 13.00
pe 21.4.2023 klo 19.00
la 22.4.2023 klo 13.00
pe 28.4.2023 klo 13.00
la 29.4.2023 klo 19.00
Toukokuu
la 6.5.2023 klo 19.00
pe 12.5.2023 klo 19.00
la 13.5.2023 klo 13.00
la 20.5.2023 klo 19.00
Lahden Kaupunginteatteri | Kirkkokatu 14, 15140 Lahti | Liput puh. 0600 30 5757 (1,53 €/min+pvm) | Ryhmät puh. (03) 752 6000 | Lippupiste avoinna joka päivä klo 7 – 22, puh. 0600 900900 (1,98€ /min +pvm) | lahdenkaupunginteatteri.fi