Seikkailu jouluyönä
Lastenteatteri / musikaali – Studio Pasila / HKT – Helsinki

ESITYKSEN TIEDOT
Seikkailu jouluyönä
Shed Helsinki
Joulun tulevaisuus on uhattuna, kun Joulupukki tekee kohtalokkaan virheen lahjoja jakaessaan. Katastrofin välttämiseksi neuvokas lapsijoukko lähtee jännittävälle joulunpelastusretkelle apunaan pari poroa ja tonttu. Seikkailu vie lapset kolmeen erilaiseen maailmaan ja matkalla tapaamme koko joukon eriskummallisia hahmoja, joista osa on oudolla tavalla tuttuja klassikkosaduista.
Seikkailu jouluyönä-musikaali on koko perheen musikaali, joka tulvii hyvää musiikkia, huumoria, vauhtia ja sopivasti jännitystäkin. Se perustuu Chickenshed-teatterin (UK) alkuperäiseen käsikirjoitukseen. Esityksen kantavana voimana on ShedHelsingin musiikkiteatterikerhoissa harrastavat lapset ja nuoret. Sen toteutuksesta vastaa StepUp Schoolin Skene-musiikkiteatterikoulun opettajat ohjaaja Marco Bjurströmin johdolla.
Kapellimestari esityksissä taituroi Tuomas Kesälä.
Esiintyjäjoukko koostuu suuresta joukosta monenlaisia, rohkeita “itsensälikoonlaittajia”. Musikaalissa esiintyy noin 160 pääkaupunkiseudun 9-19 –vuotiasta lasta ja nuorta, musiikkiteatterin ammattilaisilla ja opiskelijoilla täydennettynä. Osa esiintyjistä kelailee pyörätuoleilla, osa on elämänsä ensimmäistä kertaa suurella estradilla ja osalle teatterin tekeminen on tuttua jo pitkältä ajalta – siitä huolimatta ja sen vuoksi me olemme kokonainen Shed-perhe ja onnellisia siitä!
Esitykset Studio Pasilassa 8. – 28.12.2018
Tekijät
Ohjaus ja koreografia Marco Bjuström
Käännös Sami Parkkinen
Kapellimestari Tuomas Kesälä
Kuva Helsingin Kaupunginteatteri
Esityskuva Meikku Ilander / HKT

Esitykset
la 8.12.2018 klo 14.00
la 8.12.2018 klo 19.00
ti 11.12.2018 klo 14.00
ti 11.12.2018 klo 19.00
ke 12.12.2018 klo 19.00
to 13.12.2018 klo 14.00
to 13.12.2018 klo 19.00
pe 14.12.2018 klo 19.00
la 15.12.2018 klo 19.00
ma 17.12.2018 klo 14.00
ma 17.12.2018 klo 19.00
ti 18.12.2018 klo 14.00
ti 18.12.2018 klo 19.00
to 27.12.2018 klo 19.00
pe 28.12.2018 klo 14.00
pe 28.12.2018 klo 19.00
Helsingin Kaupunginteatteri | Eläintarhantie 5, 00530 Helsinki | puh. (09) 39401 Arena-näyttämö, Hämeentie 2 | Lilla Teatern, Yrjönkatu 30 | Studio Pasila, Ratamestarinkatu 5 | Stoa, Turunlinnantie 1 | hkt.fi