Saaristo-ooppera: Tähtiin kirjoitettu
Ooppera – Oulun Teatteri – Oulu

ESITYKSEN TIEDOT
Saaristo-ooppera: Tähtiin kirjoitettu
”Nyt on toukokuun 18. päivä, ulkona on kevät kauneimmillaan ja linnut laulavat puistoissa sydän pakahtuen. Mutta meillä on syksy”.
Alma Kuula valvoo päähän ammutun miehensä vieressä, muistaa onnen hetkiä ja vaikeita aikoja ja laulaa Toivo Kuulan hienoimpia lauluja. He uskoivat ikuiseen nuoruuteen ja tähtiin kirjoitettuun rakkauteen, mutta verinen vuosi 1918 muutti kaiken.
Saaristo-ooppera tuo Oulun teatteriin Alma ja Toivo Kuulan kouraisevan rakkaustarinan. Alma Kuulan monologi ja Toivo Kuulan kuolemattomat laulut kertovat yhdessä kahden nuoren elämästä, uskosta taiteeseen ja suureen tehtävään suomalaisuuden luomisessa. Rakastavaiset kestivät vaikeudet, mutta juuri kun kaiken piti olla hyvin, kohtalo päätti toisin. Heidän osansa oli tähtiin kirjoitettu.
Tähtiin kirjoitettu on sekä monologinäytelmä että konsertti. Teoksessa kuullaan 11 Toivo Kuulan rakastettua laulua, kuten Tuijotin tulehen kauan, Kesäyö kirkkomaalla ja Sinipiika sekä pianoteoksia. Alman roolin laulaa sopraano Marjukka Tepponen, Toivona on pianisti Jukka Nykänen.
Tekijät
Musiikki Toivo Kuula
Käsikirjoitus Juhani Koivisto
Ohjaus Merja Larivaara
Lavastus Jani Uljas
Puvustus Marjo Haapasalo
Äänisuunnittelu Edvin Nurmela
Kuva Sakari Majantie
Lavalla
Marjukka Tepponen (Alma Kuula), Jukka Nykänen (Toivo Kuula)
Oulun Teatteri | Kaarlenväylä 2, 90015 Oulu | Puh. 08 5584 7000 | Ryhmävaraukset puh. 08 5584 7606 | teatteri.ouka.fi