Punavalkoisia lauluja

Konsertti – Oulun Teatteri – Oulu

ESITYKSEN TIEDOT

  • Pikisali
    Kaarlenväylä 2

  • 1.2.2019

  • Noin 1 h

  • 15 € – 20 €

  • Pikisalin ovet avataan 45 minuuttia ennen esitystä.

Punavalkoisia lauluja

Punavalkoisia lauluja -konsertti käsittelee vuoden 1918 sisällissodan aikaa tarttumalla niin punaisten kuin valkoisten joukoissa laulettuihin lauluihin. Samat melodiat ovat kiertäneet puolelta toiselle ja toimineet sanoitusten kasvualustana esimerkiksi idealistiselle vapaudenkaipuulle, vankileirikokemuksille, kostonhimolle ja pilkalle. Yhdessä laulamisesta on saatu intoa, voimaa ja lohtua. Laulujen avulla on myös syvennetty vastakkainasettelua, välitetty propagandaa, perusteltu väkivaltaa ja yllytty hirmutekoihin.

Konsertin laulut pohjautuvat arkistoista löydettyihin dokumentteihin, muistiinpanoihin ja merkintöihin. Aikalaismelodioiden rinnalla konsertissa kuullaan uusia sävellyksiä, joiden kautta sodan näkökulmien ja kohtaloiden moninaisuus piirtyy esiin mosaiikinomaisena kudelmana.

Kokonaisuus ensiesitettiin 1.2.2018 Helsingin Musiikkitalossa täydelle katsomolle, ja sitä tullaan esittämään vuoden 2018 aikana eri puolilla Suomea.

Tekijät

Laulu, lyömäsoittimet, piano Helmi Camus
Laulu, lyömäsoittimet
Minna Koskenlahti
Laulu, lyömäsoittimet
Tero Pajunen
Laulu, alttoviulu
Iida Savolainen

Kuva Vesa Laasanen, Risto Savolainen

Oulun Teatteri | Kaarlenväylä 2, 90015 Oulu | Puh. 08 5584 7000 | Ryhmävaraukset puh. 08 5584 7606 | teatteri.ouka.fi