Pohjoisesta tuulee
Draama – Oulun Teatteri – Oulu

ESITYKSEN TIEDOT
Pohjoisesta tuulee
Koskettava perhedraama
On lokakuinen lauantai ja syntyvä ruska ympäröi maisemaa. Vanhempi, työssään menestynyt veli Johannes sekä perheen kuopus, vapaa sielu Tatu saapuvat perheen kesämökille. Edellisestä kerrasta on kulunut aikaa useampi vuosi, muutenkin yhteydenpito on aikojen saatossa alkanut hiipua.
Perheen eläkeikään tulleiden vanhempien välit ovat myös alkaneet kylmetä. Jääräpäinen, murjottava isä sekä vanhoihin muistoihin ja menneisiin vuosiin roikkumaan jäänyt äiti ovat kadottaneet yhteyden, minkä vuoksi parisuhde on alkanut rakoilla. Kun äiti viimein laittaa pojille viestiä eroaikeista, on poikien lopulta tartuttava toimeen, yrityksenään ratkoa tulehtuneet välit ja saattaa perhe (ja vanhempansa) jälleen yhteen.
Pohjoisesta tuulee on koskettava ja puhutteleva tarina perheestä, yhteyden menettämisestä, rakkaudesta ja sen uudelleen löytämisestä – kaikista yhtä aikaa. Mustalla huumorilla sävytetty tarina kertoo inhimillisistä ihmisistä, aitojen ongelmien ja kipeiden muistojen edessä. Se on tunteikas perhedraama, jonka teemoihin ja ihmisiin on helppo samaistua sekä kokea myötätuntoa.
Tekijät
Ohjaus Olka Horila
Lavastus japukusuunnittelu Maija Tuorila
Valosuunnittelu Aarne Turunen
Äänisuunnittelu Rauno Paananen
Kampaukset ja maskit Eija Juutistenaho
Kuva Kaisa Tiri
Lavalla
Anneli Niskanen, Risto Tuorila, Mikko Korsulainen, Timo Pesonen
Elokuu
pe 16.8.2019 klo 19.00
la 17.8.2019 klo 19.00
pe 23.8.2019 klo 19.00
la 24.8.2019 klo 13.00
pe 30.8.2019 klo 19.00
la 31.8.2019 klo 13.00
Syyskuu
la 21.9.2019 klo 13.00
pe 27.9.2019 klo 19.00
la 28.9.2019 klo 13.00
Lokakuu
pe 4.10.2019 klo 19.00
la 5.10.2019 klo 13.00
la 12.10.2019 klo 19.00
pe 18.10.2019 klo 19.00
la 19.10.2019 klo 13.00
la 26.10.2019 klo 19.00
Liput
Peruslippu 32 €
Eläkeläinen 28,50 €
Opiskelija, varusmies/siviilipalvelusmies 17,50 €
Oulun Teatteri | Kaarlenväylä 2, 90015 Oulu | Puh. 08 5584 7000 | Ryhmävaraukset puh. 08 5584 7606 | teatteri.ouka.fi