Parasta elämässä

Teatterikärpäsen puraisuja blogi

Parasta elämässä / Helsingin Kaupunginteatteri

 Harvoin sitä napsahtaa mahdollisuus päästä itsensä Martti Suosalon kanssa samalle lavalle. Katsomo on nimittäin jaettu niin, että osa istuu näyttämöllä, osa ”normaalissa” katsomossa. Minulla oli liput lavalle ja niin löysin itseni seuraherrani kanssa eturivistä, vaikka itse olisin mennyt hiukan taaemmaksi. Tiedossani oli se, että jotkut yleisön edustajat joutuvat/pääsevät esitykseen mukaan tavalla tai toisella ja sekös minua kammoksutti hiukan…

 Parasta elämässä on periaatteessa monologi, mutta pelkäksi Martti Suosalon yksinpuheluksi tämä ei todellakaan mene. Ennen esityksen alkua hän jakaa halukkaille lippusia ja lappusia, joissa on jokin numero ja enemmän tahi vähemmän tekstiä. Mistä tässä oikein on kyse? Näytelmä käynnistyy kuin varkain. Hän on mies, jonka äiti on kroonisesti masentunut ja kuilun reunalla. Mies alkaa listata kivoja asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. Maailma on täynnä mukavia ja mieluisia juttuja, mutta huomaako niitä, jos mieli on musta ja mitään positiivista ei ole näköpiirissä? Ja kun kuulet lapussasi olevan numeron, teksti kajautetaan sitten kuuluvalla äänellä kaikille tiedoksi. Murrettakin voi käyttää ja siten elävöittää tekstiä, näin kävi ensi-illassa ainakin.

 Kaikenlaista tapahtuu miehen elämässä, muistoissa palataan lapsuuteen ja sieltä lähdetään kerimään tapahtumien vyyhtiä – lemmikkikoirasta luopuminen, reissu sairaalaan, opinnot, rakastuminen, arki. Lista kasvaa ja jämähtää paikoilleen, piilotetaan tarkoituksella toisten silmiltä. Ja kyllä, yleisön joukosta napsitaan väkeä mukaan tarinaan. Vaikka kuulostaa aika kuumottavalta, yhtään ei kannata pelätä. Sen verran lempeällä otteella ja huumorilla Suosalo bongailujaan kohtelee. Eläinlääkäriä, isää, ystävällistä vanhempaa pariskuntaa, luennoitsijaa, rakkautta ensisilmäyksellä… Suosikkini taisi olla koulukuraattori rouva Poikolainen (jos muistan nimen oikein), jolla oli ilmiömäinen taito herättää luottamus. Kosintahommissa tapahtui yllättävä käänne!

 Välissä vähän vedellään yhteislauluakin ja kiitos vaan, tälläkin hetkellä soi eräs Seija Simolan kipale päässä ja siitä tietty rallatus.

Väkisinkin sitä alkaa miettimään, millaisen listan itse saisi aikaiseksi. Gerbiilit, mehu ja keksit, Lucky Luket, se kun saa painaa pakkasaamuna jäätyneen lätäkön pinnan rikki, huopatossujen narina pakkasella, se kun pappa tuli syntymäpäivänä koululle vastaan, riisipuuro, murresanat, lämmin halaus, sunnuntaiaamun piirretyt, Markus Kajon kirjat…

Symppis, lämminhenkinen, ajatuksia herättävä, hauska, yllättävä. Näillä sanoilla kuvailisin Parasta elämässä -esitystä, jonka kera Martti Suosalo visiteeraa muillakin paikkakunnilla. Ja Manuhan on aina varsin suvereeni. Esitys elää ja hengittää ja muuttaa muotoaan yleisön mukaan, joten jokainen esitys on taatusti erilainen. Suosittelen lämpimästi!

Kuva (c) Otto-Ville Väätäinen

(Näin esityksen ilmaisella medialipulla, kiitos HKT!)

Talle / Teatterikärpänen 2.2.2019