Olen suomalainen

Kesäteatteri – Lappeenrannan Kesäteatteri – Lappeenranta

ESITYKSEN TIEDOT

  • Lappeenrannan Linnoituksen kesäteatteri
    Kristiinankatu 2 b

  • 25.6. – 3.8.2019

  • Esityksen kesto on avoinna 

  • 20,50 € – 39,50 €

Olen suomalainen

Viime vuonna yleisöennätyksensä tehneen Lappeenrannan kesäteatterin kesän 2019 näytelmä on nimeltään Olen suomalainen. Näytelmä on komediallinen musiikkinäytelmä, joka kertoo rakastetun tulkitsijan, Kari Tapion elämästä ja urasta iloneen ja suruineen, loistoineen ja kommelluksineen. Näytelmässä kuullaan Kari Tapion suurimpia hittejä, jotka yhdessä dialogin kanssa muodostavat mieleenpainuvan kuvan upeaäänisestä taiteilijasta. Näytelmä saa katsojan hymyilemään ja koskettaa sielun syövereitä myöten. Musiikin ajattomuus puhuttelee meitä kaikkia ja piirtää kattavan kuvan suomalaisesta sielunmaisemasta.

Kari Tapio oli yksi meistä. Mieleltään ja mielestään tavallinen mies, jolla oli käynyt suuri onni. Hän pääsi toteuttamaan unelmaansa. Kovan työn ja monien vastoinkäymisten kautta hän nousi koko kansan rakastetuimmaksi taiteilijaksi. Kuulijat rakastuivat Kari Tapion koruttoman komeaan ääneen, mutta myös persoonaan, joka ei ylentänyt itseään, vaan halusi aina olla kuulijoidensa kaltainen.

– ”Olen todella kiitollinen ja onnekas, että saan kirjoittajana astua Kari Tapion vaiherikkaaseen elämään. Tutustua tähän kiistatta yhteen suosituimmista suomalaislaulajista. Mennä hänen päänsä sisälle ja yrittää ymmärtää miksi hänen elämänsä meni niin kuin meni. Prosessin aikana olen törmännyt valtavaan määrään mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka ovat jääneet ainakin minulta aiemmin pimentoon. Näitä herkkuja paljastetaan sitten Olen suomalainen -näytelmässä”, kertoo näytelmän käsikirjoittaja Mika Räinä.

– ”Riemulla hyppään tähän seikkailuun, joka avaa suurelle yleisölle tuon sinivalkoisen äänen ja suuren persoonan monipuolista elämää!”, kommentoi näytelmän ohjauksesta ja koreografiasta vastaava Osku Heiskanen.

Olen suomalainen -näytelmän rooleissa nähdään Kari Tapiota esittävä Antti Paavilainen, Karin puolisoa Piaa näyttelevä Miia Nuutila, sekä mm. Reijo Taipaleen kenkiin astuva Mika Räinä. Näytelmän ohjauksesta ja koreografiasta vastaa Osku Heiskanen. Käsikirjoituksen on laatinut Mika Räinä. Näytelmän livemusiikista on vastuussa Antti Paavilainen Band.

MIKA RÄINÄ
Näytelmän käsikirjoituksen laatinut Mika Räinä tunnetaan mm. Jopet Show -sketsisarjan näyttelijänä sekä vastuukäsikirjoittajana. Mika on näytellyt lukuisissa suomalaisissa tv-sarjoissa, elokuvissa sekä teatteriproduktioissa. Lisäksi hän on käsikirjoittanut mm. sketsisarja Saunavuoroa sekä komediasarjaa Pääroolissa. Teatterissa Mika on aiemmin toiminut käsikirjoittajana mm. menestysmusiikkinäytelmässä IRWIN – Ikuinen Kapinallinen, jossa näytteli myös nimiroolin, sekä hittikomediassa Miehenkäyttöopas. Tulevassa Olen suomalainen -näytelmässä Mika nähdään lavalla mm. Reijo Taipaleen ja Junnu Vainion rooleissa.

OSKU HEISKANEN
Näytelmän ohjauksesta ja koreografista vastaa Osku Heiskanen. Osku tunnetaan ohjauksien ja koreografioiden lisäksi myös näyttelijänä ja monipuolisena esiintyjänä. Osku on toiminut koreografina kymmenissä teatteriproduktioissa. Viimeisimpänä ohjaustyönä on Ritva Oksasen tähdittämä lämmin ja rakkaudentäyteinen näytelmä Älä jätä sinua yksin.

ANTTI PAAVILAINEN
Kari Tapion nimiroolissa nähdään Antti Paavilainen. Antti on pitkän linjan muusikko ja kapellimestari, joka on tullut suomalaisille tutuksi Jean S -orkesterin solistina. Muusikon uran lisäksi Antti on näytellyt useissa menestyksekkäissä teatteriproduktioissa mm. UIT:ssa sekä ravintolateattereissa. Viimeisimpänä teatteriproduktiona on kiertävä ravintolateatterikomedia, Yhteinen Sävel.

MIIA NUUTILA
Näytelmän keskeisessä naisroolissa, Kari Tapion vaimo Piana, nähdään Miia Nuutila. Miia on koko kansan tuntema näyttelijä ja juontaja, joka on tullut tutuksi lukuisista TV-sarjoista ja elokuvista mm. EX-onnelliset, Tahdon Asia ja Napapiirin Sankarit. Miia on näytellyt pitkän uran teatterissa tehden sekä draamaa, komediaa että musiikkiteatteria.

ANTTI PAAVILAINEN BAND
Näytelmän livemusiikista vastaa Antti Paavilainen Band, joka koostuu Suomen ykköskaartin muusikoista, joilla on vankka vuosien kokemus teatterissa esiintymisestä. Orkesteri rakentuu osaksi myös viime vuonna Lappeenrannan kesäteatterin näytelmän musiikista vastanneista taiteilijoista.

Tekijät

Käsikirjoitus Mika Räinä
Ohjaus ja koreografia Osku Heiskanen
Musiikki Antti Paavilainen Band

Rooleissa

Antti Paavilainen, Miia Nuutila, Mika Räinä ja Tatu Siivonen

KESÄKUU

ti 25.6.2019 klo 19.00 ennakko
ke 26.6.2019 klo 19.00 ennakko
to 27.6.2019 klo 19.00 ensi-ilta
pe 28.6.2019 klo 19.00
la 29.6.2019 klo 18.00

HEINÄKUU
3. – 14.7.

ke 3.7.2019 klo 19.00
to 4.7.2019 klo 19.00
pe 5.7.2019 klo 19.00
la 6.7.2019 klo 14.00
la 6.7.2019 klo 18.00
su 7.7.2019 klo 16.00
ke 10.7.2019 klo 14.00
ke 10.7.2019 klo 19.00
to 11.7.2019 klo 19.00
pe 12.7.2019 klo 19.00
la 13.7.2019 klo 14.00
la 13.7.2019 klo 18.00
su 14.7.2019 klo 16.00

HEINÄKUU
16. – 28.7.

ti 16.7.2019 klo 19.00
ke 17.7.2019 klo 14.00
ke 17.7.2019 klo 19.00
to 18.7.2019 klo 19.00
pe 19.7.2019 klo 19.00
la 20.7.2019 klo 14.00
la 20.7.2019 klo 18.00
su 21.7.2019 klo 16.00
ti 23.7.2019 klo 19.00
ke 24.7.2019 klo 14.00
ke 24.7.2019 klo 19.00
to 25.7.2019 klo 19.00
pe 26.7.2019 klo 19.00
la 27.7.2019 klo 14.00
la 27.7.2019 klo 18.00
su 28.7.2019 klo 16.00

ELOKUU

to 1.8.2019 klo 19.00
pe 2.8.2019 klo 19.00
la 3.8.2019 klo 14.00
la 3.8.2019 klo 18.00

Liput

Peruslippu 39,50 (sis. toimitus- ja palvelumaksun)
Lapsi 20,50 (sis. toimitus- ja palvelumaksun)
Pyörätuolipaikka, avustaja maksutta 39,50 (sis. toimitus- ja palvelumaksun)
Ennakkonäytökset: 32,50€ (sis. toimitus- ja palvelumaksun)

Huom! Lippupisteen kautta tehdyt varaukset noudattavat Lippupisteen omia lunastusehtoja. Tarkista varauksen viimeinen voimassaolopäivä varausvahvistuksesta. Lunastamattomat varaukset purkautuvat automaattisesti.

Ryhmäliput

Ryhmäliput ennen esityskautta: p. 0400 213 122 / kesateatteri@polarartistit.fi

Ryhmäliput (min. 10 hlö): 34 €

Ryhmäliput (yli 150 hlö): 32 €

Maksettuja lippuja ei lunasteta takaisin.

Tervetuloa ryhmämatkalle!

Lappeenrannan kesäteatteriin on helppo saapua ryhmän kanssa tilausajolla tai julkisella liikenteellä. Katettu katsomo takaa onnistuneen teatterielämyksen säästä riippumatta kauniissa Lappeenrannan Linnoituksen maisemissa.

Yli 30 hengen ryhmävaraukseen sisältyy ryhmänvetäjän lippu veloituksetta. Mahdollinen tilausajon bussikuski saa lipun veloituksetta teatterin lipunmyynnistä paikalle saapuessaan.

Väliaikatarjoiluista vastaa Kehruuhuone (www.kehruuhuone.fi). Ryhmillä on myös mahdollisuus ruokailla ennen tai jälkeen esityksen Kehruuhuoneen ravintolassa, joka sijaitsee 500m kesäteatterilta. Mikäli haluat varata väliaikatarjoilua tai ruokailua otathan yhteyttä myynti@kehruuhuone.fi / p. 045 642 5053.

Kesäteatterin vieressä myös viehättävä Kahvila Majurska (www.kahvilamajurska.fi) sekä satamatorin pikkukahvilat vetyineen ja atomineen.

RAVINTOLAT & HOTELLIT

Lappeenrannan kesäteatteri | Kristiinankatu 2 b, 53100 Lappeenranta

Polarartistit Oy | Tuotanto | puh. (010) 320 4000 | Liput | Polarartistit.fi