Olavi Uusivirta
Keikka – Linnateatteri – Turku

ESITYKSEN TIEDOT
Olavi Uusivirta
Emma-palkittu Olavi Uusivirta tunnetaan platinaa ja kultaa myyneistä hiteistään kuten On niin helppoo olla onnellinen, Kultaa hiuksissa sekä Kesäyön uni. Multitalentti tekijä on myös tuttu näky eri produktioista niin valkokankaalta, TV-ruuduilta kuin myös teatterilavoiltakin näyttelijänä.
Eläimellisen live-esiintyjän tukena toimii Suomen kärkikaartin soittajilla varustettu bändi: kitarassa Timo Kämäräinen, bassossa Jaakko Kämäräinen ja rumpujen takana Olli Krogerus. Uusivirta yhtyeineen on yksi maamme rakastetuimmista esiintyjistä, joka onnistuu sytyttämään koko yleisön takariviä myöten vastustamattomalla energiallaan.
Olavi Uusivirran viimeisin pitkäsoitto ”Skorpioni” on tanssittanut keikkapaikkoja ympäri Suomea jo toista vuotta putkeen. Kesällä 2020 häneltä ilmestyi ”Lauantain toivotut” -levy, jolla Uusivirta bändeineen versioi kotimaisia ikivihreitä. Julkaisu syntyi suuren suosion saavuttaneen keväisen Yle Olohuone -keikan pohjalta, jonka aikana kokoonpano esitti yleisön toivomia klassikoita.
Tämän lisäksi Uusivirran ja Anna Puun yhteisbiisi 2020 on keikkunut Suomen radiosoittolistalla koko kuluneen vuoden ajan. Tuotteliaalta tekijältä on ilmestynyt tänä vuonna myös kaksi hyvän vastaanoton saanutta konserttielokuvaa: ”Auringon lapsi” ja ”Zeppeliini”.
…..
Liput teatteriin voi hankkia hyvillä mielin. Sairaustapauksissa vaihdamme liput aina kuluitta toiseen näytökseen. Tutustu turvallisuusohjeisiin ja peruutusehtoihin.
Liput ja ruokailun voit varata nettisivuillamme tai halutessasi myös myyntipalvelustamme.
Ryhmävaraukset (yli 20 henkilöä), pyörätuolipaikat vain Linnateatterin myyntipalvelusta.
Muistathan tehdä ruokavarauksen vähintään viikkoa ennen esitystä!
Esitys
ke 24.3.2021 klo 19.00 Peruttu
Liput
Ennakkolippu 33 €
Ovilippu 35 €
Linnateatteri | Humalistonkatu 7, 20100 Turku | Puh. 02 232 1215 | info@linnateatteri.fi | Myyntipalvelumme palvelee arkisin klo 9–16. | Lipunmyyntipiste Humalistonkadulla | Liput ja muu info Linnateatteri.fi