Musikaali – Lahden kaupunginteatteri – Lahti

Teatterinna-blogi

Nunnia ja konnia / Lahden kaupunginteatteri

Deloris (Ushma Karnani) toivoo miesystävänsä Curtisin (Mikko Jurkka) yökerhon tarjoavan nostetta laulajan uralle, mutta vauhdikkaiden sattumusten vuoksi Deloris joutuukin pakomatkalle ja ganstereita karkuun. Apuun tarjoutuu Ricky (Teemu Palosaari), poliisi ja Delorisin vanha tuttu, joka piilottaa Delorisin nunnaluostariin. Ratkaisu ei ole Delorisin eikä varsinkaan abbedissan (Satu Säävälä) mieleen, mutta niin vain Deloris jää nunnien vieraaksi ja kaksi maailmaa törmää toisiinsa. Pikku hiljaa nunnat ja Deloris alkavat oppia toisiltaan, ja nunnakuoron esiintymiset lähtevät ihan uudenlaiseen lentoon Deloriksen avustuksella.

En ole nähnyt Nunnia ja konnia-elokuvaa kokonaan, pari kohtausta sieltä täältä joskus, mutta kovin selkeää käsitystä minulla ei ollut tarinasta tai hahmoista. Biisit kuuntelin jonkin aikaa sitten läpi, niistä päälimmäisenä jäi mieleen Fabulous, Baby! eli Mieletön, Baby, mutta sen suuremmin en siis tästä mitään tiennyt. Esityksen nimen perusteella osasin odottaa nunnia ja hämäriä heppuja, ja molempia olikin luvassa. Esityksen hahmogalleria on monipuolinen ja kiinnostava, jos jonkinlaista tyyppiä pyörii lavalla ja meno on vauhdikasta ja hauskaa, oikein mukava katsoa ja vähän väliä hymyilyttää. Tosi hyväntuulista menoa.

Nunnia ja konnia on Bill ja Cheri Steinkellerin sekä Douglas Carter Beanen käsikirjoittama, suomennos on Heikki Sankarin sekä Jussi ja Kristiina Vahvaselän käsialaa. Teksti on hauska ja etenee luontevasti, ja suomennos on myös sujuva. Ilkka Laasosen ohjaus on kokonaisuutena soljuva ja rytmikäs, muutamia hitaampia hetkiä oli ja vauhtia olisin kaivannut lisää, mutta pääosin esitys on hyvin kasassa ja pyörii sujuvasti. Lavastus on Minna Välimäen suunnittelema ja varsin jylhiä luostarin seiniä, hämäriä kujia, railakkaita baareja ja muita maisemia lavalle nousee onnistuneella tavalla. Varsinkin luostari on komea ja sopivan arvokas. Sari Suomisen pukusuunnittelu tarjoaa hienoja vaatekappaleita, erityisesti lopun kimaltelu häikäisee. Monipuolista puvustusta ja hyviä ratkaisuja, ja lavastus ja puvustus sopivat hyvin yhteen. Sami Vartiaisen koreografia on sujuvaa ja hauskaa, monenlaisia tunnelmia riittää niin musiikissa kuin sen myötä liikkeessäkin.

Ushma Karnani tekee loistavan roolin Deloriksena, hän on räiskyvä ja vauhdikas, vapaaseen elämään tottunut nuori nainen, joka joutuu äkkiä ihan uuteen tilanteeseen ja ympäristöön. Karnani tavoittaa Deloriksen luonteen mainiosti, hänellä riittää räväkkyyttä, huumoria, lempeyttä ja herkkyyttä roolinsa rakentamiseen. Satu Säävälä on mainio abbedissa, napakka ja kuria pitävä nainen, joka haluaa säilyttää hartauden ja kuuliaisuuden vaikka mikä olisi. Alkaa abbedissakin hieman lämpenemään Deloriksen ja nunnien meiningille, mutta kovasti aiheuttaa pohdintaa ja itsensä kanssa kamppailua uuteen tottuminen ja sen miettiminen, onko se luostarille hyväksi. Säävälä tuo lavalle taitavasti valmistellun, onnistuneen hahmon. Mikko Jurkan Curtis on juuri niin lipevä ja epäilyttävä kuin hämärähommien parissa hääräävän ukkomiehen tuleekin olla. Hyvää työtä Jurkalta alusta loppuun. Samoin Curtisin roistojengi Joye (Timo Välisaari), Pablo (Tomi Enbuska) ja TJ (Marko Nurmi) ansaitsee maininnan, monipuolinen porukka joka pomonsa käskyjä toteuttaa innokkaasti siinä enemmän tai vähemmän onnistuen.

Teemu Palosaari on tosi mukavan ja ystävällisen oloinen Ricky, joka on valmis suojelemaan Delorista (toki, kun hän on poliisi, niin hänen pitääkin). Mutta haluaa Ricky muutenkin kuin vain työnsä puolesta pitää Deloriksen turvassa, hän kun on kouluaikoina ollut tähän ihastunut. Ja ehkä on vieläkin… Palosaari tuo hienosti näkyviin sen, kuinka Rickyllä on mukanaan vielä kouluaikojen nimittelyn jättämää epävarmuutta, joka nousee pintaan, kun Deloris tuo muistot mieleen. Ja hienosti Palosaari näyttelee myös Rickyn henkisen kasvun tai muutoksen tarinan edetessä, hän saa lisää itsevarmuutta ja rohkeutta mutta säilyttää ystävällisyytensä. Aki Raiskio on riemukas Monsignor O’Hara, jonkinlainen luostarin johtaja siis ilmeisesti. Oikein hyvä rooli! Liisa Vuori sisar Maria Patrickina on ihastuttava, iloinen ja pirteä hahmo ja Vuorelta onnistunut roolityö. Anni Kajos on sisar Maria Robertina tosi hyvä, varsinkin Toisin mun elämän tahdon kirjoittaa-biisissä hän loistaa. Aarre Reijulan paavi täytyy mainita, melkoinen sisääntulo hänellä! Ja Lahden Gospelkuorosta nähtävälle porukalle myös erityismaininta.

Musiikki on Alan Menkenin säveltämää ja Glenn Slaterin sanoittamaa, samat herrat ovat myös Pienen merenneidon taustalla ja ainakin kolmas esitys Menkenin sävellyksellä on tässä loppuvuoden aikana luvassa, eli Notre Damen kellonsoittaja. Mikä on kivaa, koska musiikki kuulostaa oikein hyvältä ja se luo sopivan tunnelman sujuvasti. Tosin varsinkin esityksen alkupuoliskolla meinasi olla vaikeuksia kuulla laulujen sanoja, repliikit ja musiikki kyllä kuuluivat, mutta useassa biisissä laulu oli tosi hiljaisella ja hukkui musiikkiin. Onneksi tämä korjautui esityksen edetessä ja toisella puoliajalla kaikki kuuluikin jo hyvin. Mutta alussa hieman häiritsi katsomista. Hyviä laulajia riittää esiintyjäjoukossa, ja monta hienoa biisiä kuullaan. Suosikkejani olivat Nunnan elämää, Samaan kykenen, Sä näytät taivaan, Lady pikkumustassa ja Toisin mun elämän tahdon kirjoittaa.

Oikein hyvä, hauska ja mukava esitys siis. Hienoja näyttelijäsuorituksia, mainiota musiikkia, upean näköinen luostari ja sujuvaa menoa, vaikka alussa vauhti hieman hidas olikin, toki laulunsanojen musiikkiin hukkuminen saattoi tähän myös vaikuttaa. Kun show pääsee kunnolla vauhtiin, ei tässä enää jarrutella vaan säihkettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jännitystä, iloa, sisaruutta, naurua ja laulua riittää. Hyväntuulinen ja riemukas esitys, tätä katsoessa hymyilyttää ja katsomossa saa nauttia.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Lahden kaupunginteatteri!

Susanna Salmi Teatterinna 15.9.2019