Komedia – Turun Kaupunginteatteri – Turku

Teatterikärpäsen puraisuja blogi

Näytelmä, joka menee pieleen / Turun Kaupunginteatteri

Pari vuotta sitten kävin nauramassa Tampereella poskilihakseni kipeiksi tämän samaisen pieleenmenevän näytelmän (ja saman ohjaajan) parissa, ja tässä välissä olikin ehtinyt naurusulakkeeni latautumaan juuri sopivaan kondikseen. Ja miten kävi? Takaraivoani alkoi tykyttää jo alkumetreillä ja katastrofaalista loppuhuipentumaa kohti mentäessä tuntui siltä, että otsalohkoni ja kaikki mahdolliset päänsisäiset onkalot ovat täynnä naurua, joka ei nyt vaan löydä oikeasta lävestä ulos. Tuntui siltä, että pääni räjähtää ihan justiinsa ja naurusulake ei sitä painetta kestänyt, vaan ylikuumeni ja kärvähti vaihteeksi. Vielä seuraavanakin päivänä päässä jyskytti ja niskasta ylöspäin tuntui kovin raskaalta – olin onnistunut hankkimaan itselleni jonkisortin naurutulehduksen! Ja nyt pari päivää esityksen jälkeen kaikki extranauru on muodostanut pienet pussit silmieni alle. Hienoa!

 Oli suunnaton ilo olla paikalla Turun Työväen Teekkareiden Draamaseuran ensi-illassa Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä. Näytelmän ohjaaja Risto (Korhonen?) (Teemu Aromaa) toivotti meidät sydämellisesti tervetulleiksi ja kertoili hiukan aiemmista, vähän surkuhupaisistakin tuotannoista, joissa on ollut resurssipulaa niin näyttelijöiden kuin budjetinkin suhteen. Nyt sitten oltaisiin iskujen iskussa ja kaikki olisi valmista odotettuun ensi-iltaan näytelmästä ”Murha Havershamin kartanossa”. Saas nähdä miten näyttämömestari Anne (Riitta Salminen), ääni-ja valomies Teuvo (Markus Ilkka Uolevi), itse Risto, Jonde (Severi Saarinen), Henkka (Miska Kaukonen), Masa (Peter Ahlgvist), Roope (Iikka Forss) ja Sanna (Ella Lahdenmäki) selviytyvät. Mitäpä luulisitte?

Kuten näytelmän nimestä käy ilmi, ihan kaikki mitä kuvitella saattaa (ja kaikki mitä ei edes saata kuvitella ennen kuin se jo tapahtuu) menee niin vituralleen kuin olla ja voi. Muutama esimerkki : äänimies unohtuu ihan muihin puuhiin ja ääniefektit tulevat väärään paikkaan tai ovat muuta kuin pitäisi, näyttelijöiden toimesta rekvisiitat ovat mitä sattuu käteen osumaan, Perkinsillä (Henkka eli Miska) on ongelmia vierasperäisten sanojen ja repliikkiensä muistamisessa ja mikä pahinta/parhainta, lavastus alkaa elää omaa elämäänsä eli toimii silloin kuin ei pitäisi ja toimii ennalta-aavistamattomalla tavalla. Ylläreitä siis riittää monessa muodossa ja täytyy sanoa, että vaikka olen nähnyt saman hässäkän ennenkin, muutama kohtaus naurattaa niin paljon että on pakko kiljahtaa naurusta, kun se ylläri tulee puun takaa. Vaikka tiedän sen tulevan, se naurattaa silti ja siksi. Vähän samalla tavalla kuin teeveestä tuttu Illallinen yhdelle, jonka olen nähnyt kymmeniä kertoja ja joka kerta meinaan pudota penkiltä, kun kana lentää tarjottimelta hevon kuuseen.

 Loppua kohti mentäessä nauraahöröttelin jatkuvalla syötöllä ja ajattelin jo, että nyt ette kyllä enää yhtään lisää tästä kierroksia tai muuten saan sydänkohtauksen. Mitä vielä, etenkin Iikka Forss alkoi mokoma osoittaa sellaista jalkatekniikkaa että alta pois. Iikka myös painiskeli erinäisen rekvisiitan kera varsin mallikkaasti! Teemu Aromaa korotti panoksia myös juuri sopivasti ja seuralaiseni kanssa kovasti hohottelimme nimenomaan tarkastaja Carterin yliampuville elkeille. Naurusulakkeeni alkoi kuumeta siinä vaiheessa viimeistään, kun havaitsin hovimestari Perkinsin touhuavan divaanin kanssa jotain aivan älytöntä sivummalla. Lempparikohtaukseni muuten on eräs ”viskinjuontikohtaus”, joka ei vaan etene millään…

 Charles Haversham (Severi Saarinen) ei kuolemastaan huolimatta malta olla millään näyttämöltä pois ja kissatappeluakin on luvassa, kun naiset sattuneesta syystä taistelevat samasta roolista. Iloisesti minut yllätti Peter Ahlqvist ja lähinnä Masa (tuplaroolissa), hän kun oli niin vilpittömän ilahtunut aina saadessaan lava-aikaa ja huomiota, silmät oikein sädehtivät ja väliaplodeilta ei voinut välttyä, ei edes itse Masa omalle suoritukselleen. Harmi vain, että näyttelijänä Masa on aika yliampuva eikä sieltä luontevimmasta päästä. Kuka sitten kehtaisi sanoa hänelle, että kannattaisi harkita muita harrastuksia, kun toinen on niin vilpittömän onnellinen lavalla? Yksi miehen ele lähti jo elämään omaa elämäänsä näyttämön ulkopuolella…

 Ihan oikeasti, kaikesta pieleenmenosta huolimatta nyt on ammattilaiset asialla. Ei tämä kohellus muuten onnistuisi mitenkään. Sekunnintarkka ajoitus niin näyttelijöillä kuin näyttämömiehillä on kaiken a ja o – muuten sattuisi Juhaa leukaan (ja muutamaan muuhunkin paikkaan), vaikka sennimistä ei olisi mailla eikä halmeilla. Kiitos siis kuuluu ihan koko työryhmälle!

 Ilahduin seuralaiseni kanssa tästä kaoottisesta ensi-illasta niin paljon, että kuuntelimme laadukasta nokkahuilumusiikkia YouTubesta koko loppuillan. Kuunnelkaa tekin! Mikä äänten harmonia!

Ai niin, teatterilla on teeman mukaisesti aina asiaankuuluvia leivoksia ja tällä kertaa tietysti tuli nautittua upeaakin upeampi Leivos joka menee pieleen. Nappasin ennen esitystä kuvan siitä. Ah!

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Turun Kaupunginteatteri!)

Talle / Teatterikärpänen 3.12.2018