Markku Aro 70v. juhlakiertue

Konsertti – Teatteri PROvinssi – Salo

ESITYKSEN TIEDOT

  • Päänäyttämö
    Salorankatu 5-7, Astrum-Keskus, Salo

  • 15.11.2019

  • Noin 2 h (sis. väliajan)

  • 32,50 € – 37,50 €

OSTA LIPUT
JAA FACEBOOKISSA

Markku Aro 70v. juhlakiertue

Vaikea uskoa, että nuorekkaana säilynyt Markku Aro teki läpimurtonsa jo vuonna 1968 hittisinglellä ”Käyn uudelleen eiliseen” ja että hän täyttää 70 vuotta helmikuussa 2020.

– Aika kuluu nopeasti! Ensi syksyn 22 konserttia käsittävällä juhlakiertueella yhdistyvät uran 50-vuotistaiteilijajuhla ja henkilökohtainen 70-vuotisjuhla, mutta moniin kollegoihini verrattuna minähän olen vielä ihan poikanen, Markku Aro kertoo hymyillen.

Poikkeuksellisen pitkän tien suomalaisessa musiikkielämässä taivaltanut sympaattinen Markku Aro nauttii siitä, että hänen ikäisilleen artistikonkareille riittää vielä kysyntää. Hän kertoo sen johtuvan siitä, että monien menestyksensä jo 1960- ja 1970-luvuilla vakiinnuttaneiden artistien hitit elävät yhä edelleen yleisön muistoissa.

Fyysisestä kunnostaan muun muassa golfaamalla hyvää huolta pitävä Markku Aro kiertää Diesel-yhtyeensä säestämänä ympäri Suomea esiintymässä noin sadan viidenkymmenen keikan hurjaa vuositahtia.

– Yleisö haluaa viihtyä ja kuunnella vanhoja tuttuja hittejä ja tanssia niiden tahtiin. Ja ainakin meille vähän varttuneemmille elämä on muutakin kuin pelkkää somettamista. Meille sosiaalisuus on myös henkilökohtaista, kasvokkain tapahtuvaa kommunikointia ja yhteydenpitoa, hän toteaa.

Markku Aron suosittujen hittien määrä on huikea: ”Käyn uudelleen eiliseen”, ”Hyvännäköinen”, ”Moskiitto”, ”Jestas sentään”, ”Oma kultasein”, ”Anna kaikkien kukkien kukkia”, ”Etsin kunnes löydän sun”, ”Pois sun vien”, ”Kun sä vierelläin sateessa oot” ja ”Loit elämälle pohjaa” sekä sen jälkeen yhteistyössä tuottaja Veikko Samulin kanssa muun muassa ”Keskiyön aikaan” ja ”Ollaan lähekkäin”.

Aron levyttämien lähes kolmenkymmenen albumin joukosta suosituin oli vuonna 1976 julkaistu ”Etsin kunnes löydän sun”, joka myi Kultaa. Uran alkuaikoina, vuodesta 1969 aina 1980-luvun puoliväliin asti Aro julkaisi albumin per vuosi, mutta myöhemmin tahti hieman laantui. Viimeisin Markku Aron albumi on vuonna 2003 ilmestynyt ”Anna tulta”.

Uran lopettamista juhlavuoden jälkeen Aro ei ole harkinnut.

– Näillä näkymin se tulisi olemaan ylivoimaisen vaikea päätös. Minä nautin esiintymisestä ja keikoilla käymisestä. Keikkailusta on tullut niin oleellinen osa elämääni näiden 50 vuoden aikana. Miten siitä voisi ainakaan kokonaan luopua? Ehkä sitten jossain vaiheessa myöhemmin voisi harkita keikkatahdin hidastamista, mutta ei missään nimessä vielä, Markku Aro sanoo topakasti.

Esitys

pe 15.11.2019 klo 19.00

Liput

34 € peruslippu (Lippupiste 37.50 + palvelumaksut)
32 € eläkeläinen, opiskelija, työtön, varushlö (Lippupiste
35.50 + palvelumaksut)
(+ mahd. toimitus- / laskutuskulut)

Teatteri PROvinssi | Salarankatu 5-7, ovi 3, Astrum keskus, 24240 Salo | Puh. 044 520 260 | Sähköposti myynti@teatteriprovinssi.fi | Rikalanäyttämö, Asemakatu 13-15, 24100 Salo | Mustion Linnan Kesäteatteri, Hällsnäsintie 89, 25660, Mustio | Mathildedalin Kesäteatteri, Ruukinrannantie 6, 25660 Mathildedal | Salohalli (satunnaisesti) Pormestarinkatu 5, 24100 Salo | Salon Urheilutalo (satunnaisesti) Perniöntie 9, 24100 Salo | Liput; lippu.fi, puh 0600 900 900, avoinna ma – la 9 – 21, su 10 – 18, verkkokauppa 24/7. | TeatteriPROvinssi.fi