Kolmen kimppa

Teatterinna-blogi

Kolmen kimppa / Helsingin Kaupunginteatteri

Kolmen kimppa sai ensi-iltansa Studio Pasilassa 12.9.2019

Pauli (Jarkko Niemi) on kyllästynyt tyttöystäväänsä Sofiaan (Elina Hietala), mutta hän ei kuitenkaan halua olla kauhea ihminen ja jättää tätä. Niinpä Pauli saa loistoidean ja käskee ystävänsä Martinin (Olli Rahkonen) asumaan heidän luokseen. Kimppakämppä, siitä tulee kivaa. Tosi kivaa! Paitsi että tarkoituksena on saada Sofia ärsyyntymään kolmen kimppaan ja häipymään paikalta ilman, että Paulin täytyy jättää hänet. Kaikenlaisia suunnitelmia tehdään ja väärinkäsityksiä syntyy, eikä kaikki tietenkään mene niin kuin kuvittelisi. Kenellä menee ekana hermot ja kuinka kolmen kimppa lähtee pyörimään, se selviää tarinan edetessä.

No niin! Näin! Aivan mahtavaa! Kolmen kimppa on melkoisen täydellinen komedia, pidin siitä valtavasti ja nautin katsomossa tosi paljon. Clément Michelin kirjoittama esitys etenee rytmikkäästi, naurattaa ja hauskuuttaa, pitää otteessaan ja onnistuu olemaan raikas olematta kuitenkaan turhan höttöä. Reita Lounatvuoren loistava suomennos tuo huumorin osuvasti suomen kielelle ja teksti taipuu nuorekkaaksi ja esityksen tunnelmaan sopivaksi. Liisa Mustosen ohjauksessa tämä kolmen kimppa pyörii erinomaisesti, Mustonen onnistuu henkilöohjauksessa hienosti ja esitys etenee sujuvasti, paketti on kasassa ja kaikki toimii. Tellervo Syrjäkarin tyylikäs lavastus ja hahmoille sopiva puvustus tukevat tarinaa hyvin ja lavastus tarjoaa tarinalle mainion miljöön.

Näyttelijäkolmikko on ihan mahtava, heidän yhteistyönsä on saumatonta ja jokainen tekee loistavaa työtä. Hahmojen väliset suhteet tuntuvat aidoilta ja uskottavilta. Jarkko Niemi on mielettömän hyvä Pauli, todella hyvää työtä ja kaikki ilmeet ja eleet kohdallaan, ai että kuinka nautinnollista katsoa näin sujuvaa roolityöskentelyä! Loistavasti tavoitettu Paulin tuskastelu Sofian jättämisen kanssa ja ärsyyntyminen siihen, kuinka asiat alkavat kulkemaan. Olli Rahkosen Martin on tosi mukavan oloinen, kiva tyyppi, ja Rahkonen tekee Martinista tosi miellyttävän. Mutta saa hän roolissaan päästellä höyryjä ja riehua, ihan huikea kohtaus kun Martin sitten räjähtää, aikamoisen mainiota työtä Rahkoselta, niin kuin kaikissa muissakin kohtauksissa. Elina Hietala onnistuu myös erinomaisesti, hänen Sofiansa on ymmärtäväinen ja ystävällinen, ja tuntuu kestävän kaikenlaiset kummallisuudet, mutta alkaa Sofiaakin epäilyttämään, kun tapahtumat menevät hyvin omituisiksi. Hietala tekee roolissaan hienoa työtä.

Totesin tämän nähtyäni Twitterissä, että olen luopunut lopullisesti komediaennakkoluuloistani, ennen en nimittäin ole tykännyt komedioista tai käynyt niitä paljoa katsomassa. Toki olen vuosien varrella nähnyt paljon hyviä komedioita ja tykännyt niistä, eli en ole silti komedioita vältellyt vaikka en niistä ole erityisesti välittänytkään. Nyt (tai jo jonkin aikaa sitten) olen kuitenkin siis luopunut tästä typerästä tavasta kokonaan, komedioita on säännöllisesti katsomislistalla ja mikäs siinä on katsoessa, jos ne ovat tällaisia. Pidin siis tästä valtavasti, kuten jo totesinkin. Tämä on tosi sujuva ja hauska tarina, nappivalinnat rooleihin ja rytmikäs, otteessaan pitävä ohjaus, ei kai sitä muuta kaivatakaan. Vaikka rakastan syvällistä draamaa, synkkyyttä ja vaikeuksia, ei niitä tarvitse joka tarinassa olla, sen tämä osoittaa, kuten moni muukin kevyempi esitys. Minulla oli katsomossa superhauskaa, viihdyin loistavasti ja tahdon nähdä tämän uudelleen. Tosi iloinen fiilis oli esityksen jälkeen, ja hymyilyttää kyllä vieläkin.

En oikein osaa sanoa tästä mitään rakentavaa, minusta kaikki toimi erinomaisesti, näyttelijät tekivät huikean taitavaa työtä ja pelasivat hienosti yhteen, ohjaus piti paketin mainiosti kasassa ja esitys oli onnistunut parin tunnin paketti nauruterapiaa. Todella hyvä, hienosti lavalle tuotu komedia, raikas ja näppärä, viihdyttävä, täynnä oikeasti hauskaa huumoria ja hyviä ratkaisuja. Ei siis mitään pahaa sanottavaa, Kolmen kimppa toimii lajityypissään täydellisesti ja on tyylipuhdas, erinomainen komedia.

Živagon musiikki on kaunista, ja Samuli Jokisen kapellimestaroima orkesteri soittaa siis hienosti. Laulu sujuu näyttelijöiltä ja kappaleita on mukava kuunnella. Tuttu musiikki soljuu lumoavana, mutta pidin itseni kasassa ja vasta viimeisessä biisissä pari kyyneltä vierähti poskelle. Tosin Laran ja Tonjan kirjastoduetto, Hänen lähellään, kosketti ja syvältä. Anniina Jokinen ja Henna-Riikka Rajaniemi laulavat kauniisti ja olin aivan myyty, kiitos molemmille tästä duetosta. Muista kappaleista erityisesti Taivaan lahja, Kauniit laulut nuo, Nyt, Rakkauden virta, Aikain rantaan ja Finaali olivat hienoa kuunneltavaa, ja se Finaali sitten mursikin minut ja kaikki nostalgia ja onnellisuus virtasivat sellaisella voimalla, että silmäkulma ei pysynyt kuivana. Ja viimeistään siinä hetkessä iski varma tietoisuus siitä, että en ole kuvitellut niitä valtavia ja rakkaita muistikuvia, joita minulla Živagosta on, vaan tämä ihan oikeasti on vaan niin täydellisen hieno, että en mahda itselleni mitään vaan rakastun musikaaliin aina enemmän.

Markus Niemen Živagosta muodostuu hieman äkkipikainen, suuresti tunteva mies, jota repii kahteen suuntaan kaksi eri naista. Tonja, hänen vaimonsa, nainen, joka on ollut Jurin rinnalla lapsuudesta saakka, sekä Lara, salaperäinen Lara, joka on hyvä ja ystävällinen, inspiroiva ja hurmaava. Niemi näyttelee Jurin kamppailun toimivasti ja tuo rooliin sopivasti vimmaa ja voimaa, herkkyyttä ja rakkautta. Anniina Jokisen Lara on ihana, niin hienosti tavoitettu Laran kaikki tunteet ja ajatukset. Todella kauniisti tehty rooli, Jokinen tekee upeaa työtä. Henna-Riikka Rajaniemellä on kaunis ääni ja onnistunut ote Tonjan rooliin, varsinkin Tonjan äidinrakkaus ja tuska siitä, kuinka hän ei ole perillä Jurin asioista korostuvat. Yksi musikaalin kiinnostavimpia hahmoja on Pasha/Strelnikov, jonka roolin tulkitsee Esa Nummela. Nummela on herkullisen julma ja raaka, aatteelleen omistautunut Strelnikov ja ennen sitä aatteelleen omistautunut, mutta paljon lempeämpi ja iloisempi Pasha. Heikki Saarinen on tosi hyvä Komarovsky, taitavaa roolityötä ja hyvin tavoitettu hahmon ydin. Mainitaan vielä jo kesällä Salon Teatterin Myrskyluodon Maijassa minut hurmannut Kasper Korpela, joka tekee herkän roolin Yankona, nuorena sotilaana. Yanko on hahmona jäänyt sieltä reilun viiden vuoden takaa kirkkaasti mieleen, yksi Živagon koskettavimpia hetkiä ovat Yankon kohtaukset ja erityisesti se, kun hän toivoo rakkaan Katarinansa saavan tietää, kuinka urhea hän on sodassa ollut. Edes kaatuminen ei haittaa, kunhan Katarina saa tiedon Yankon rakkaudesta. Korpela tuo nämä koskettavat hetket lavalle hienosti, ja tulkitsee nuorta sotilasta taitavasti. Venla Hulden jäi Jelenkan roolista mieleen, oikein sujuvaa työtä. Samoin Olga Yli-Hakula kiinnitti huomion useampaan otteeseen, hyvää työtä niin Tusjan morsiamen roolissa kuin ensemblessäkin. Koko näyttelijäjoukko onnistuu mainiosti ja tuo tarinan lavalle uskottavasti ja koskettavasti.

Joonas Suominen on ohjannut Živagon Provinssin lavalle, ja hän on selvinnyt isosta urakastaan kunnialla. Koska tarina on minulle niin tuttu, muutama ohjauksellinen ratkaisu tuntui hieman hapuilevalta, mutta siitä huolimatta tarina etenee varmasti ja onnistuneesti. Parissa kohtauksessa jäi kohtauksen teho vähän uupumaan, eli tapahtumia kiirehdittiin hieman liikaa, näitä hetkiä ei kuitenkaan ollut muutamaa enempää eivätkä ne sinänsä tarinan kulkuun vaikuttaneet. Suomiselle kuitenkin pisteet tästä ohjauksesta, Živagon valtava tarina ja eri suuntiin rönsyilevät juonikulut ja yksityiskohdat ovat pysyneet kasassa ja katsomo saa ihastella ehjää ja kaunista, vaikuttavaa musikaalia. Osku Heiskasen koreografiassa riittää vauhtia ja taitoa, hienoja tanssikohtauksia joita olisi voinut pidempäänkin katsella. Näyttelijät eivät pääse helpolla mutta tanssahtelevat lavalla taitavasti ja helpon näköisesti, ilahduttavaa katsottavaa.

Oli tämä hieno. Tohtori Živago on suuri musikaali ja suuri tarina, ja se saa ansaitsemansa toteutuksen Teatteri Provinssissa. Minulle tämä oli ennen kaikkea tunteikas ja nostalginen katselukokemus, ja olen niin onnellinen, että sain vihdoin palata tämän rakkaan tarinan pariin. Koko porukka saa kiitokset, Teatteri Provinssin versio on oikein todella onnistunut ja upeaa, että teatteri on tämän ottanut ohjelmistoonsa. Kaikki työ on tehty hyvin ja lopputulos puhuu puolestaan, koskettava, kaunis ja pakahduttava musikaalikokemus, josta on helppo nauttia. Hieman ensi-iltajännitystä oli ilmassa, mutta siitä selvittiin ja kokonaisuus on vahva ja täynnä tunnetta. Hieno. Kiitos.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HKT!

Susanna Salmi Teatterinna 13.9.2019