Kolme iloista rosvoa
Koko perheen esitys – Kuopion Kaupunginteatteri – Kuopio

ESITYKSEN TIEDOT
Kolme iloista rosvoa
Thorbjørn Egner
Kolme iloista rosvoa on veikeän hauska, hieman jännittäväkin, koko perheen esitys, jossa viihtyvät niin lapset kuin vanhemmatkin.
Thorbjørn Egnerin (1912-1990) musiikillinen satu on ihastuttanut katsojia jo kuudella vuosikymmenellä. Siinä on jotain erityistä taikaa, hyvää sydäntä, tarttuvia lauluja ja hieno tarina, jotka tekevät siitä lastennäytelmien riemullisen klassikon. Aina vuodesta toiseen se löytää oman paikkansa maailman teattereiden lastennäytelmien ohjelmistossa.
Kardemumman kaupungissa sattuu ja tapahtuu. Milloin lemmikkieläinkauppias Siliuksen ihmeellinen hevonen tukkii raitiovaununkuljettaja Jytkysen kaupunkiliikenteen tai astrologi ja kotitaikojen mestari Topiaksen säätiedotukset osuvat vähemmän kohdilleen. Samalla hän hyvänä ihmisasiantuntijana ratkoo ongelmat niin rypyissä kuin rakkaudessa. Pikku-Kamomilla saa kenties ensi suudelman Tommilta ja amerikkalainen papukaija kertoo huikean tarinansa maailman meriltä. Tärkeää on myös, että kaupunkilaisten hiukset ovat tip top, koska Parturimestari Listi niin sanoo. Kardemumman kaupunginjuhlissa voi nähdä taikureita, akrobaatteja ja oikean koirabaletinkin!!! Kenties poliisimestarin rouvakin heläyttää pienen haiku-runonkin.
Kardemumman kaupungissa asuu myös Kolme iloista rosvoa: Kasper, Jesper ja Joonatan. He varastavat vain tarpeellisen, eivät yhtään enempää tai vähempää. Rosvoilla on salainen haave tulla säädyllisiksi kansalaisiksi. Senpä tähden he yöllä ryöstävät kiukkuisen Sohvi-neidin laittamaan heille ruokaa ja pitämään huolta heidän taloudestaan. Asiat eivät kuitenkaan mene niin kuin on toivottu: Sohvi-neiti laittaa heidät siivoamaan ja peseytymään välittömästi. Pitäisi keksiä, miten Sohvi-neiti ryöstetään takaisin kotiinsa!
Kardemumman kaupungin motto: pitää aina olla kiltti, muita kiusata ei saa, muuten sopii tehdä ihan mitä vaan, muistuttaa meitä elämän perusarvoista. Kardemumman kaupungin ihmisillä on hyvä olla, he ovat ainukertaisen rakastettavia ja hullunkurisia. Heillä on kuitenkin pieni ongelma; öisin makkaramestarin kaupasta katoaa makkaroita ja leipurilta leipää. Poliisimestari Paavali on niin kiltti, ettei haluaisi pidättää ketään. Jotain on tehtävä, vaaditan kaupungilla. Mutta mitä? Rosvoilla on sentään lemmikkinä leijona.
Kuopion kaupunginteatterin Kolme iloista rosvoa on Olli-Matti Oinosen ohjaksissa viritetty rakkaudella koko perhettä varten.
Produced in agreement with: Teaterforlaget Songbird AS – www.songbirdteater.com – drama rights agency.
Tekijät
Musiikki, sävellys ja sanat Thorbjørn Egner
Suomennos Aila Meriluoto
Ohjaus Olli-Matti Oinonen
Lavastus Marjatta Kuivasto
Puvustus Taina Natunen
Musiikin sovitus Petri Tiainen
Koreografia Harriet Jeffery
Maskien suunnittelu Sanna Virkkula
Musiikin harjoitus ja johto Anna Elina Lehikoinen
Sirkusasiantuntija Emilia Tengvall-Matero
Valosuunnittelu Juho Itkonen
Äänisuunnittelu Kati Koslonen
Oikeuksia valvoo Nordic Drama Corner
Mainoskuva Antti Karppinen
Esityskuvat Petra Tiihonen
Rooleissa
Kasper Karri Lämpsä, Jesper Mikko Paananen, Joonatan Ilkka Pentti, Leijona Sari Harju, Poliisimestari Paavali Ari-Kyösti Seppo, Rouva Paavali Henna Haverinen, Vanha Topias Seppo Pääkkönen, Sohvi-neiti Lina Patrikainen, Parturi F. Liszti Mikko Rantaniva, Leipurimestari / amerikkalainen papukaija / kissa Johanna Kuuva, Makkaramestari Atte Antikainen, Kamomilla Sari Happonen, Tommi Lasse Forsgren, vier., Raitiotievaununkuljettaja A. Jytkynen Katri-Maria Peltola, Eläintenmyyjä Silius Riina Björkbacka
Mukana myös
Annamari Eerola, Karoliina Kalliolahti, Selma Kekäläinen, Ella Vähäpassi Jukka Väinölä sekä Kuopion sirkuksesta Jukka-Pekka Matero
Orkesteri, kuusi muusikkoa esityksessä
Artturi Ahlstedt, Jesse-Joonas Kemppainen, Anna Elina Lehikoinen (orkesterin johto), Lilja Ojala, Kristian Pyykkö, Ossi Ruoho, Marko Salmela ja Jutta Virtanen
Liput
28,50 € / peruslippu
16,50 € / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset (alle 16-vuotiaat)
13,50 € / ryhmät (väh. 20 hlöä), pyörätuolit
Pienryhmälippu
69,50 € / 4 henkilöä, vähintään yksi aikuinen ja yksi lapsi.
Hinnat sisältävät teatterin palvelumaksun 3,50 € / lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Naulakkomaksu sisältyy pääsylipun hintaan.
Helmikuu
ke 26.2.2020 klo 18.30
to 27.2.2020 klo 10.00
la 29.2.2020 klo 13.00
Maaliskuu
to 5.3.2020 klo 13.00
la 21.3.2020 klo 13.00
Huhtikuu
pe 3.4.2020 klo 18.30
la 18.4.2020 klo 13.00
Toukokuu
la 2.5.2020 klo 13.00
ti 5.5.2020 klo 10.00
ke 6.5.2020 klo 12.00
to 7.5.2020 klo 10.00
ke 13.5.2020 klo 10.00
ke 13.5.2020 klo 13.00
to 14.5.2020 klo 10.00
la 16.5.2020 klo 13.00
ti 19.5.2020 klo 10.00




Kuopion Kaupunginteatteri | Niiralankatu 2, 70060 Kuopio | Puh. Palvelunumero 0600 413 143 (1,98 €/min+pvm/mvm) | ma-la klo 9-19 Lippupiste 0600 900 900 (2 €/min+pvm) | Ryhmävaraukset 044 718 2414 ma-la klo 9-19 tai ryhmat.teatteri@kuopio.fi | Kuopionkaupunginteatteri.fi