Jay Kortehisto Band
Keikka – Oulun Teatteri – Oulu

ESITYKSEN TIEDOT
Jay Kortehisto Band
Karismaattisena viihdyttäjänä tunnettu Jay Kortehisto tuo Suomen jazzmuusikoiden huipuista koostuvan bändinsä Ouluun.
Jay julkaisi 9.3.2018 debyyttialbumin Jay Kortehisto. Albumin kappaleet on sävelletty yhdessä Pope Puolitaipaleen kanssa. Suomenkieliset aikuisen miehen tuntoja pohdiskelevat tekstit biiseihin ovat loihtineet Kanerva Pasanen sekä Juki Välipakka.
”Tämä levy on harvinaislaatuinen: albumi uusia suomenkielisiä jazz-lauluja, jotka tulkitsee mies. Jay on luonteva osa levyn jazz-ensembleä, mutta onnistuu myös ruumiillistamaan laulamansa laulut omikseen siten, että kuuntelukokemus on hyvin henkilökohtainen ja tosi. Vähempää en olisi Jaylta odottanutkaan.” – Marzi Nyman
Pasunisti ja laulaja Jay Kortehisto on vaikuttanut yli kaksi vuosikymmentä suomalaisella kevyen musiikin kentällä. Uralle mahtuu lähes 200 levytystä lukuisten artistien albumeilla, sekä keikkoja niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin areenoilla. Omista bändeistä mainittakoon 2013 perustettu 50-luvun rhythm & bluesia soittava Screaming Jay & The Bones.
Tekijät
Laulu ja pasuuna Jay Kortehisto
Saksofoni Pope Puolitaival
Piano Mikael Jakobsson
Basso Antti Lötjönen
Rummut Jaska Lukkarinen
Esitys
la 26.10.2019 klo 19.00
Pikisalin ovet avataan 45 min ennen esitystä!
Liput
Peruslippu 24 €
Liput
Peruslippu 36 €
Eläkeläinen 33 €
Opiskelija, lapsi, työtön, varusmies 17,50 €
Lokakuu
to 31.10.2019 klo 19.00 ennakko
Marraskuu
to 7.11.2019 klo 19.00
pe 8.11.2019 klo 19.00
la 9.11.2019 klo 13.00
to 14.11.2019 klo 19.00
pe 15.11.2019 klo 19.00
la 16.11.2019 klo 19.00
pe 22.11.2019 klo 19.00
la 23.11.2019 klo 19.00
to 28.11.2019 klo 19.00
pe 29.11.2019 klo 13.00
la 30.11.2019 klo 19.00
Joulukuu
to 5.12.2019 klo 19.00
la 7.12.2019 klo 13.00
pe 13.12.2019 klo 19.00
la 14.12.2019 klo 13.00
to 19.12.2019 klo 19.00
la 21.12.2019 klo 19.00
Oulun Teatteri | Kaarlenväylä 2, 90015 Oulu | Puh. 08 5584 7000 | Ryhmävaraukset puh. 08 5584 7606 | teatteri.ouka.fi