Hetki lyö

Musiikkinäytelmä – Linnateatteri – Turku

ESITYKSEN TIEDOT

  • Domino-sali
    Humalistonkatu 7

  • 20. – 21.11.2020

  • Noin 1 h 45 min (sis. väliajan)

  • 27 € – 32 €

Hetki lyö

Matka Kirkan musiikkiin

Musiikkinäytelmä Hetki lyö kertoo nuoresta miehestä, joka sattuu syntymään Kirkan Born to be wild -biisin soidessa. Kirkan musiikista tulee hänelle koko elämän matkakumppani – ikivihreät klassikot tahdittavat hänen polveilevan elämänsä merkkipaaluja.

Hetki lyö on aikuisten musiikkiesitys, jossa kuullaan kaikkiaan noin kaksikymmentä Kirkan kappaletta. Luvassa on kokonainen tunneskaala: itkua ja naurua, huikea show ja koko elämä syntymästä kuolemaan.

Autosta loppuu bensa sillalle yli synkän virran, vaikka kiire kiire jonnekin on. Kahden elämäänsä eksyneen hullun matka katkeaa ja yöksi kahden kesken jäädä täytyy. Tuleva mami ponnistaa bluena takapenkillä ja kohta yön lapsi hengailee maailmaan. Uunituore isä potkaisee vahingossa mankkaa ja Born to be Wildin ensisäkeet lävähtävät kajareista. Vastasyntyneen ensiparkaisu takertuu kurkkuun. Se kuuntelee. Se on kuullut äänen. Kirkan äänen.

Mitä tapahtuu ihmiselle, jonka sieluun elämän ensisekunneilla tatuoituu Kirka Babitzinin hurjan karhea soundi ja karhean hurja tulkinta? Tatuoinnistahan ei eroon pääse. Ilossa, riemussa ja murheessa, arjessa, auringonpaisteessa ja paskakasassa. Päässä soi aina Kirka.

Hetki lyö ei kerro Kirkan elämästä. Se kertoo miehestä, joka on saanut elämänkumppanikseen Kirkan musiikin. Leijat, Mrs. Robinson, Silta yli synkän virran, Kahden hullun matka, Tunnetko, Sua mä kaipaan, Kulman kundit jne.  Suomalaisen musiikkielämän rautaa ja kettinkiä, joka on jäänyt soimaan ikuisesti. Koska eräällä oli ääni.

”Esitys ei ollut pelkkää Kirka-huumaa, kuten ennakko-odotukset antoivat olettaa. Näytelmä on enemmänkin tarina rakkaudesta, syntymästä ja musiikista. Pirskahtelevan raikas meno kantoi kolmen näyttelijän voimin eikä jättänyt kylmäksi. Uskomattoman hienot laulusuoritukset ja napakat, yllättävät leikkaukset kohtausten välillä pitivät yleisön hereillä alusta loppuun. Juoni kuljetti nuoren parin mukana läpi elämän, eikä kummallisilta käänteiltä vältytty. Todeksi tulivat monet asiat, kuten että Mosse on paska auto, lottovoitto on pahasta ja rakkautta osoitetaan heittelemällä kiviä päähän. 

Kevyehkö esitys sisälsi myös draamaa ja sai varmasti herkemmän katsojan silmäkulmat kostumaan. Omakohtaisesti päällimmäiseksi jäi hyvä ja keveä olo, ilman sen enempiä analyysejä. Hetki lyö -esitys on niitä asioita, joita kannattaa tämän kesän menosuunnitelmiin lisätä.”              

Outi Kallas, Uusi Rovaniemi


Pikkujoulut 2020 Turussa

Hetki lyö on erinomainen esitys myös pikkujouluiksi. Valittavissa myös Show & Dinner -esitys – Katso menu!

Tekijät

Esko Janhunen (Kirkan lahje)
Ohjaus ja tuotanto Hannu Friman
Musiikin sovitus Tomi Enbuska
Graafinen suunnittelu Kalle Erkkilä

Lavalla

Oiva Nuojua, Tuija Nuojua, Ville Seivo

Esitykset

pe 20.11.2020 klo 20.00
la 21.11.2020 klo 20.00

Liput

Peruslippu: 32 €
Eläkeläinen: 27 €
Opiskelija / työtön: 27 €
Show&Dinner: 85 €

Liput ja ruokailun voit varata nettisivuillamme tai halutessasi myös myyntipalvelustamme.
Ryhmävaraukset (yli 20 henkilöä), pyörätuolipaikat vain Linnateatterin myyntipalvelusta.

Linnateatteri | Humalistonkatu 7, 20100 Turku | Puh. 02 232 1215 | info@linnateatteri.fi | Myyntipalvelumme palvelee arkisin klo 9–16. | Lipunmyyntipiste Humalistonkadulla  | Liput ja muu info Linnateatteri.fi