Herra Satumaa ja Laulava Taksikuski
Musiikkinäytelmä / Kesäteatteri – Esakallio – Somero

ESITYKSEN TIEDOT
Herra Satumaa ja Laulava Taksikuski
Satumaan säveltäjä saa juhlanäytelmän Somerolla
Päätähtinä Simo Frangén ja Pertti Koivula
Esakallio juhlii kesällä Suomen kansan rakastamaa tangomestari Unto Monosta (1930-1968) musiikkinäytelmällä Herra Satumaa ja laulava taksikuski.
Monosen syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi 90 vuotta. Kaikki tuntevat somerolaissäveltäjän tangon Satumaa. Ja melkein kaikki muistavat hänen parhaistaan Tähdet meren yllä, Syvä kuin meri ja Illan varjon himmeään.
Unto Monosena liikkuu ja käy pyydyksiin maisteri Simo Frangén. Hänen taistelijaparinansa huseeraa taksinkuljettajana näyttelijä Arttu Kapulainen
Naisvoimaa uhkuvat Monosta magneetteina puoleensa vetävät laulajat, in The Mood yhtyeen laulusolisti Suvi Karjula ja Reeta & Lumon solisti Reeta Saranpää. Ilmari Myllynen on M.A.Nummisena ja paikallisväriä tuo Anniina Suhonen.
Näytelmän käsikirjoittaa ja ohjaa Monos-elämäkerturi Heikki Metsämäki. Musiikin sovittaa ja soittaa taidokkaasti Jari ”Heinä” Nieminen bändeineen. Tangokuningas Jarno Kokkotakaa tangon taian. Tangojen lisäksi kuulemme Monoselta kevyempien askellajien iskelmiä. Ja sävellyksiä runoihin sekä M.A. Nummisen innoittamia erikoisuuksia. Ja lopulla Tangolandiaan rämähtää rokki…
Esitys pyyhkii pölyt Unto Monosen harteilta. Mononen ja taksikuski viilettävät eri puolilla tangoajan Suomea. Mestaria kuljetuttaa milloin lempi, milloin maine, epätoivo … ja sittenkin voittava toivo.
Monista kesäisistä teattereista poiketen Esakalliolla teatterielämys ei ole säistä kiinni, ei haittaa tuulet eikä helteet. Katto pitää ja kesän säistä riippuen katsomo saadaan joko lämmitettyä tai jäähdytettyä.
Tekijät
Esiintyjät
Simo Frangén, Arttu Kapulainen, Jarno Kokko, Suvi Karjula, Reeta Saranpää, Ilmari Myllynen ja Anniina Suhonen
Esakallion Kesäteatteri
Monista kesäisistä teattereista poiketen Esakalliolla teatterielämys ei ole säistä kiinni, ei haittaa tuulet eikä helteet. Katto pitää ja kesän säistä riippuen katsomo saadaan joko lämmitettyä tai jäähdytettyä.
Ennakkoliput
Ennakkolippuja teatteriesityksiin ja moniin muihinkin Esakallion tilaisuuksiin saat
Muotiputiikki Helmestä (Joensuuntie 47, Somero)
Esitykset
su 4.7.2021 klo 14.00
ti 6.7.2021 klo 19.00
su 11.7.2021 klo 14.00
ti 13.7.2021 klo 19.00
su 18.7.2021 klo 14.00
ti 20.7.2021 klo 19.00
su 25.7.2021 klo 14.00
ti 27.7.2021 klo 19.00
su 1.8.2021 klo 14.00
ti 3.8.2021 klo 19.00
su 8.8.2021 klo 14.00
Ryhmävaraukset
Puhelimitse 044-97 111 00 tai sähköpostitse.
Esakallio| Salontie 40, 31400 Somero | puh. (09) 756 8070 | Liput | Ryhmäliput: p. 044-97 111 00 tai sähköpostitse.| Esakallio.fi