Komedia – Hämeenlinnan Teatteri – Hämeenlinna

Kalenteritytöt

Tim Firth

Lämpimän humoristinen tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja kaipauksesta, sekä itsensä voittamisesta. Näytelmä on voimaannuttava tarina siitä, millainen voimavara on yhteisö, joka tukee niin myötä- kuin vastamäissä.

Kalenteritytöt on tositapahtumiin perustuva tarina keski-ikäisistä naisista, jotka päättävät tehdä itsestään alastonkalenterin kerätäkseen rahaa leukemian tutkimukseen. Kalenterista tulee sensaatio ja naiset pystyvät kalenterillaan lahjoittamaan paljon muutakin syöpätutkimuksen hyväksi.

Ohjaaja Olka Horila on sovittanut näytelmän meille suomalaisille tuttuun ympäristöön: Kalenterityttöjen naiset ovat Koivulan koulun vanhempainyhdistyksen naisia, jotka kokoontuvat yhdessä joogaamaan, laulamaan joululauluja ja tietenkin myymään makkaraa, kahvia ja mokkapaloja kaikissa kissanristiäisissä mitä kalenterivuonna vaan vastaan tulee, sekä näytelmän Juhan sanoin ”sekoilemaan yhdessä”. ”Siis sitä elämää, mikä on meille keski-ikäisille naisille niin tuttua”, sanoo Olka Horila.

Kalenteritytöistä on tehty myös vuonna 2003 Nigel Colen ohjaama brittiläinen elokuva, jonka jälkeen näytelmää on esitetty ympäri maailmaa. Näytelmän esitysoikeuksiin on kirjattu, että yhden esityksen tuotto ohjataan leukemian tutkimukseen eli Kalenterityttöjen tarina elää yhä.

 Tästä esityksestä löydät myös Teatterikärpäsen puraisuja blogin sivun alta. 

Teatterikärpäsen puraisuja blogi

Kalenteritytöt / Hämeenlinnan Teatteri

 Kalenteritytöt sai Hämeenlinnassa ensi-iltansa jo liki kaksi kuukautta sitten. Ensi-iltapäivänä olin vähän yllättäen ihan toisella paikkakunnalla ja sain kyllä kuulla kunniani, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tämä myöhäisempi ajankohta oli monessakin mielessä tärkeä ja ainutlaatuinen. Siitä myöhemmin lisää.

 Näytelmän tapahtumat sijoittuvat alunperin Englantiin, mutta tässä tarina on sovitettu Suomeen ja Koivulan koulun vanhempainyhdistyksen touhuihin. Ratkaisu toimiikin hienosti ja tuo kaiken lähemmäksi ja tutummaksi, vaikka lapsettomana minulla ei olekaan omakohtaisia kokemuksia vanhempainyhdistysten puuhista. Oli kuitenkin helppoa ajatella, että noin se varmaankin menee. Naisporukka suunnittelee ja ideoi koko ajan uutta varainhankintamielessä, on jo kokeiltu söpöjä siilikalentereita ja erinäisiä leipomuksia tursuaa joka tuutista. Mokkapalat on se kovin juttu, sehän on selvä. Päällepäsmärinä toimii Pauliina (Ria Kataja), joka lavastuksenkin näkökulmasta tuntuu olevan muita ylempänä, ainakin omasta mielestään, ja sanoo aina viimeisen sanan.

 Naisporukan touhuja ja jutustelua on mukava seurata. Kaikki ovat omanlaisiaan persoonia : joukossa on touhuavaa tättähäärää, edustusrouvaa, kilttiä ja hiljaista hiirulaista. Jokaisella on ollut ja tulee olemaan oma roolinsa tilaisuuksien järjestelyissä. Popcornien tarkka pussituskin on tärkeää hommaa, jos joku niin on sanonut. Anna (Birgitta Putkonen) on kuitenkin normaalia hiljaisempi, ja pian syykin selviää. Hänen miehensä Juha (Lasse Sandberg) on sairastunut syöpään ja hoidot eivät enää tehoa. Viimeisenä toiveenaan ja mielet herkistävässä lähtöpuheessaan hän jakaa kaikille auringonkukansiemeniä kylvettäväksi. Kukat kun kääntyvät aina valoa kohti. Kirsi (Johanna Reilin) saa idean kalenterista, jossa vanhempainyhdistyksen naiset poseeraisivat ilkosillaan rekvisiitan keskellä ja kalenterin tuotolla hankittaisiin uusi sohva syöpäklinikan aulaan. Kaikki eivät suhtaudu ideaan innolla, mutta moni on valmis poseeraamaan, pidetyn Juhan muistoa kunnioittaen. Tuumasta toimeen, kalenteri tehdään ja siitä nousee valtava mediakohu.

 Useasti näytelmän aikana käy mielessä, että tämä on naisten vastine Housut pois-jutulle. Molemmissa kun on kyse muustakin kuin riisumisesta kaiken kansan edessä. On kyse yhteisöstä, ystävyydesta, itsensä voittamisesta, menettämisen pelosta, ennakkoluuloista ja niiden purkamisesta. Ajatukseni täytti myös valtavan suuri ylpeys etenkin useiden upeiden naisroolien vuoksi. Varsinkin Birgitta Putkosen vähäeleinen ja hienovireinen roolityö Annana teki minuun suuren vaikutuksen, samoin räiskyvä Johanna Reilin nauruineen ja Liisa Peltosen kokonaisvaltainen kehonkieli. Mitä askellusta ja epäryhdikyyttä! Väliajalle mentäessä olin sitä mieltä, että Liisan pitäisi perustaa yhdennaisen klovneriaryhmä.

 Onnenkyyneleet kihosivat silmiini naisten kalenterikuvia esiteltäessä. Miten upeita, hehkuvia naisia, ja jokainen sai ansaitut wau-huudot katsomosta ja väliaploodit.

Kalenteritytöt toi ansaittua piristystä pimenevään syksyyn, sopivassa suhteessa haikeutta ja huumoria. Pidin myös kovasti Aimokoulun oppilaiden piirroksista, jotka pääsivät seinille useaan otteeseen. Niin, ja näytelmän esitysoikeuksiinhan on kirjattu, että yhden esityksen tuotto on ohjattava syövän tutkimukseen. Näin myös Hämeenlinnassa.

 Näkemäni esitys 22.10. 2016 oli myös Johanna Reilinin 30v-taiteilijajuhlanäytös, jonne sain suuren ilon ja kunnian osallistua kutsuvieraana. Yleisölämpiössä oli nähtävillä kuvia Johannan roolitöistä vuosien varrelta, ja esityksen jälkeen kokoonnuimme aulaan kohottamaan maljan hienolle uralle. Puheita pidettiin. Itse herkistelin vähän liiankin kanssa. Ympärillä oli paljon ihmisiä, jotka ovat ”syyllisiä” siihen, että minua aikoinaan teatterikärpänen puraisi, Johanna Reilin luonnollisesti yksi heistä. Ilman tätä teatteria, ilman näitä ihmisiä minä en olisi välttämättä se mikä olen nyt, ja on ollut etuoikeus seurata monen hienon näyttelijän vaiheita täällä kotikentälläni. Olen siitä ikuisesti kiitollinen.

Esityskuvat (c) Tapio Aulu

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Johanna Reilin ja kiitos Hämeenlinnan Teatteri!)

Talle / Teatterikärpänen 26.10.2016

Hämeenlinnan Teatteri | Keinusaarentie 5, 13200 Hämeelinna | puh. 0600 102030 | hmlteatteri.fi

Teatterin lipunmyynti on avoinna maanantaista perjantaihin klo 12.00 – 18.00 välisenä aikana sekä esityspäivinä tunnin ennen esitystä.