Elämältä kaiken sain
Musiikkikomedia / Kesäteatteri – Rauman kesäteatteri – Rauma
ESITYKSEN TIEDOT
Elämältä kaiken sain
Osku Valve ja Otto Kanerva
Rauman kesäteatterissa vietetään ensi kesä Pepe Willberginhittien parissa. Elämältä kaiken sain -musiikkikomedian esiintyjäkaarti muodostuu jälleen loistavasti laulavista näyttelijöistä sekä huippumuusikoista koostuvasta livebändistä.
Elämältä kaiken sain on inhimillinen tarina rakkaudesta, elämästä ja vanhasta kitarasta, joka sotkee kaiken. Viihdyttävä ja romanttinen komedia, jossa elämä yllättää ja rakkaus kipunoi. Lopussa voi vain huokaista; mikään ei mennyt niin kuin piti, mutta kaikki meni silti ihan hyvin!
Musiikkikomedian ovat käsikirjoittaneet Osku Valve ja Otto Kanerva, joka myös ohjaa esityksen. Musiikin sovituksesta on vastannut kapellimestari Antti Vauramo. Koreografia on Elina Lähteen, lavastus Oskari Löytösen ja pukusuunnittelu Elina Vätön käsialaa. Kampaukset ja maskeeraukset suunnittelee Johanna Paakkanen.
Esityksen rooleissa nähdään niin ensi kertaa Rauman kesäteatterissa vierailevia, kuin myös jo aiemmin Fåfängassa yleisöä ihastuttaneita näyttelijöitä. Uusia kasvoja Rauman kesäteatterissa ovat Maija Rissanen, Petrus Kähkönen ja Leena Rousti. Jo aiemmilta kesiltä tutuista kasvoista Raumalla nähdään ensi kesänä Anna Hanski, Ilkka Merivaara ja Miikka J. Anttila.
Maija Rissanen on tuttu musikaalirooleistaan muun muassa Lahden kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin lavoilta. Television puolella hän on näytellyt mm. Syke, Salatut Elämät ja Pirjo -sarjoissa.
Petrus Kähkönen on oli kiinnitettynä näyttelijänä Helsingin Kaupunginteatterissa 2011-2019, jona aikana hänet nähtiin lukuisissa musikaalirooleissa. Viime vuosilta hänet muistettaneen parhaiten pääroolistaan suursuosion keränneessä Kinky Boots -musikaalissa, jota esitettiin sekä Helsingin Kaupunginteatterissa että Tampereen Työväen Teatterissa. Parhaillaan Petrus nähdään Tampereen Teatterin Anastasia-musikaalissa Dimitrin roolissa.
Leena Rousti on tamperelainen freelancer-näyttelijä, joka on tuttu muun muassa Tampereen Teatterin, Seinäjoen Kaupunginteatterin ja Pyynikin kesäteatterin lavoilta. Leena nähtiin myös Kinky Boots -musikaalissa Tampereen Työväen Teatterissa.
Anna Hanski tunnetaan laulajauransa lisäksi myös useista teatterirooleistaan. Jos et sä soita ja Kotiviini -hiteistään muistettava Anna on nähty aiemmin Rauman kesäteatterissa Suklaasydän-musiikkikomediassa (2014) sekä Rauman teatterissa Muukalainen-musiikkinäytelmässä (2018-19).
Ilkka Merivaara on nähty Rauman kesäteatterissa aiemmin Junnu Vainon tarinan kertoneessa Sellaista elämä on -musiikkikomediassa (2018) sekä Mitä kuuluu Marja-Leena -näytelmässä (2021). Television puolelta Ilkka muistetaan muun muassa Vesan roolistaan Kumman kaa -sarjassa. Lisäksi Ilkka on tehnyt lukuisia äänirooleja lastensarjoissa ja -elokuvissa (mm. Postimies Pate ja Muumien Niisku).
Miikka J. Anttila näytteli Rauman kesäteatterissa vuonna 2019 Kaksi puuta -musiikkikomediassa. Miikka on hämeenlinnalainen näyttelijä ja tuottaja. Hän on näytellyt niin teattereissa, elokuvissa kuin tv-sarjoissa sekä lukuisissa mainoksissa. Lisäksi hän on tuottanut musiikkivideoita, lyhytelokuvia ja tapahtumia.
Elämältä kaiken sain -musiikkikomedia saa ensi-iltansa Rauman kesäteatterissa 17. kesäkuuta. Esitykset jatkuvat 12. elokuuta asti. Rauman kesäteatteri sijaitsee Fåfängassa merenrannan tuntumassa maauimalaa vastapäätä. Katsomo on katettu.
Tekijät
Käsikirjoitus Osku Valve ja Otto Kanerva
Ohjaus Otto Kanerva
Musiikin sovitus ja kapellimestari Antti Vauramo
Koreografia Elina Lähde
Lavastus Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu Elina Vättö
Kampaukset ja maskeeraus (suunnittelu) Johanna Paakkanen
Kampaukset ja maskeeraus (toteutus) Lotta Selin
Valot Hannu Naamanka
Äänet Jere Isberg
Esitysoikeudet Onnellinen mies Oy
Rooleissa
Anna Hanski, Petrus Kähkönen, Ilkka Merivaara, Maija Rissanen, Leena Rousti, Miikka J. Anttila
Muusikot
Matti Hussi (koskettimet), Antti Akkanen (basso), Markku Kanerva (kitara), Aleksi Kaunisvirta (rummut)
Kesäkuu
la 17.6.2023 klo 18.00 (Ensi-ilta)
ti 27.6.2023 klo klo 18.00
ke 28.6.2023 klo 14.00
ke 28.6.2023 klo 18.00
to 29.6.2023 klo 14.00 (S-etunäytös)
to 29.6.2023 klo 18.00
pe 30.6.2023 klo 18.00
Heinäkuu
la 1.7.2023 klo 18.00
ke 5.7.2023 klo 14.00
ke 5.7.2023 klo 18.00
to 6.7.2023 klo 14.00
to 6.7.2023 klo 18.00
pe 7.7.2023 klo 18.00
la 8.7.2023 klo 14.00
la 8.7.2023 klo 18.00
ti 11.7.2023 klo 18.00
ke 12.7.2023 klo 14.00
ke 12.7.2023 klo 18.00
to 13.7.2023 klo 14.00
to 13.7.2023 klo 18.00
pe 14.7.2023 klo 18.00
la 15.7.2023 klo 14.00
ke 19.7.2023 klo 18.00
to 20.7.2023 klo 14.00
to 20.7.2023 klo 18.00
pe 21.7.2023 klo 18.00
la 22.7.2023 klo 14.00
la 22.7.2023 klo 18.00
ke 26.7.2023 klo 14.00
ke 26.7.2023 klo 18.00
to 27.7.2023 klo 14.00
to 27.7.2023 klo 18.00
pe 28.7.2023 klo 18.00
la 29.7.2023 klo 14.00
Elokuu
pe 4.8.2023 klo 18.00
la 5.8.2023 klo 14.00
la 5.8.2023 klo 18.00
pe 11.8.2023 klo 18.00
la 12.8.2023 klo 14.00
la 12.8.2023 klo 18.00
Liput
Peruslippu 35 €
Eläkeläiset, työttömät 30 €
Lapset (alle 16 v.), opiskelijat 20 €
Ryhmä (väh. 30 henk.) 32 €
Rauman teatteri | Alfredinkatu 2, 26100 Rauma | Puh 02 8376 9900 | raumanteatteri@raumanteatteri.fi | Raumanteatteri.fi
Rauman kesäteatteri, Fåfänga | Suvitie 3, 26100 Rauma | Liput: puh 02 8376 9900| raumanteatteri@raumanteatteri.fi | Raumanteatteri.fi