Ei kertonut katuvansa
Draama – Tampereen Teatteri – Tampere

ESITYKSEN TIEDOT
Ei kertonut katuvansa
Tommi Kinnusen menestysteos seitsemän teatterin yhteistyönä
Sota Lapissa on ohi. Viisi naista kävelee poltetun maan halki. Heidän ainoa päämääränsä on säilyä hengissä, palata takaisin elämään jonka he luulivat jättäneensä taakseen.
Koteihinsa käveleviä naisia yhdistää vain häpeä ja tieto vastassa olevasta vihasta. Ei kertonut katuvansa on kuvaus elämänjaksosta josta ei koskaan enää puhuttu.
Taiteilijaprofessori Mikko Roiha dramatisoi ja ohjaa Tommi Kinnusen romaanin seitsemän teatterin yhteistyönä. Mukana hankkeessa ovat Tampereen Teatterin lisäksi Kouvolan Teatteri, Turun kaupunginteatteri, Lahden Kaupunginteatteri, Seinäjoen kaupunginteatteri, Hämeenlinnan Kaupunginteatteri sekä suomalais-berliiniläinen Vapaa Teatteri.
Esitys harjoitellaan Berliinissä, jossa se saa myös ensi-iltansa 1. heinäkuuta 2023 Heimathafen Neukölln-teatterin Pier 9-näyttämöllä. Tämän jälkeen esitys siirtyy Suomeen.
Suomen ensi-ilta nähdään 15.9. Kouvolan Teatterissa. Tampereen ensi-ilta on 18.1.2024.
Tekijät
Dramatisointi ja ohjaus Mikko Roiha
Pukusuunnittelu Taina Sivonen
Ääni- ja videosuunnittelu Moe Mustafa
Kuva Moe Mustafa / Tampereen Teatteri
Rooleissa
Mari Turunen, Tiina Winter, Ulla Koivuranta, Mari Pöytälaakso, Liisa Peltonen, Jari-Pekka Rautiainen
Tammikuu
to 18.1.2024 klo 19.00
pe 26.1.2024 klo 19.00
la 27.1.2024 klo 13.00
la 27.1.2024 klo 18.00
Tampereen Teatteri | Keskustori 2, 33100 Tampere, p. 010 346 2111 | tampereenteatteri.fi
Liput | Kulttuurimyymälä Aplodi puh. 010 346 2500, avoinna ma – la klo 10 – 18 | Yritys- ja Ryhmämyynti puh. 010 346 2400, myyntipalvelu@tampereenteatteri.fi, avoinna ma-pe klo 9 – 16 | Lippupiste p. 0600 900 900 (2€/alk.min+mpm/pvm)