Komedia – Turun Kaupunginteatteri – Turku

Teatterikärpäsen puraisuja blogi

Don Juan / Turun Kaupunginteatteri

 Meikäläisen teatterihistoriasta puuttuu monenlaista klassikkoteosta. Moniin olisi tarjoutunut tilaisuus jo vuosia sitten, mutta kiinnostukseni kohteet ovat heilahdelleet moneen suuntaan ja aika monet klassikot olen ihan tarkoituksella kiertänyt kaukaa, koska olen etukäteen kuvitellut niitä aikansa eläneiksi, ajan patinoimiksi ja koinsyömiksi teoksiksi, joita katsellessani joutuisin pidättelemään haukotustani, katselemaan vaivihkaa rannekelloani (jos minulla ylipäätään sellainen vielä olisi) ja tekemään muutenkin kaikkeni sen eteen, ettei silmät alkaisi lupsumaan kesken kaiken kiinni.

 Kaikenlaisia ennakkoluuloja sitä ihminen mukanaan kantaa. Molièren teoksista aiemmin olivat tuttuja Luulosairas ja Saituri(luulin sitä joskus samaksi kuin Saiturin joulu, hah) ja niiden parissa kyllä viihdyin yllättävänkin hyvin – terävää yhteiskuntakritiikkiä ja havaintoja meistä ihmisistä kera maukkaan dialogin ja paikoin poskettomankin huumorin. Don Juanin viettelyhommista olin jotain kuullut ja tähän ikään vähän nähnytkin (etenkin valomerkin aikoihin kauan aikaa sitten), joten olin henkisesti ja fyysisesti valmistautunut tähän Turun reissuun. No, saattoipa tässä ennakkoon kiinnostustani herätellä sekin, että nimiroolissa huseeraisi takuumiesteni ykkönen Eero Aho, ohjaksissa Pasi Lampela ja lavastamassa Markus Tsokkinen(ja toki mukana muitakin kiinnostavia persoonia lavalla ja taustajoukoissa). Näiden henkilöiden yksittäiset suoritukset monesta eri teatterista keikkuvat yhä edelleen kärkikahinoissa mitä kaikkienaikojen suosikkeihini tulee, vaan mitä tapahtuu kun kolmikon tiet kohtaavat…

 Ennen esityksen alkua kierroksia jo lämpiössä lisäsi se tosiseikka, että käsiohjelmasta muodostui juliste ja suunnittelin jo ajan patinoimaa kehystystä kuvalle, jossa raukeanoloinen Don Juan istuu ammeessa vähän veemäinen ilme vahvasti maskeeratuilla kasvoillaan ja seuralaiseni mukaan ”nuuskii sormiaan”, tuore valloitus kenties juuri saavutettuna. Jaahas, ja siitä sitten kellot jo soivatkin ja suuntasimme katsomoon, jossa ajan patinoima lavastus herättikin heti huomioni ja eipä aikaakaan kun pöntölle istui tuubansoittaja ja sitten mentiin.

 Ensimmäiset minuutit olivat ns. alkusoittoa, kun Don Juanin uskollinen palvelija Sganarelle, niin mainio Hannes Suominenvalkeassa superhessupuvussaan ja peruukissaan, että ETTÄ! Tekisi mieli kyyditä miekkonen jotenkin kotiini ja saisi siinä vieressä seisoskella uskollisena vähän kyyryssä, kädet etumuksella tahi vähän ujona hypistelemässä kangasta ja toteuttamassa kaikenlaisia tehtäviä. Tietysti kohtelisin häntä kunnioittaen ja kuuntelisinkin auliisti, jos hänellä sattuisi järkeilyvaihde päälle. Miten sympaattinen hahmo ja roolisuoritus ja kaikki, olin myyty heti alkumetreillä jo! Jaa niin mitä? Juu, Sganarelle yrittää huiskia lakeija Gusmania (Kimmo Rasila) huoneesta ulos ennen kuin isäntä saapuu mestoille. Don Juan, isäntä itse makaa ketarat levällään taustalla ammeessa pyyhe kasvoillaan ja kun sieltä noustaan ja astellaan korskean orhin lailla mustissa pitkissä saapikkaissa lavan edustalle ja aletaan suoltaa omasta viehätysvoimastaan kicksejä ammentavana herkullista tekstiä mahtavalla äänenpainolla artikuloiden, meikäläistä ja muuta enemmän tahi vähemmän arvovaltaista ensi-iltayleisöä viedään kuin laskiämpäriä. Tämä on herkkua, niiiin herkkua, ja vartin jälkeen olin jo valmista kamaa nousemaan ylös ja aplodeeraamaan seisten. Täydellistä.

Muistan vieläkin kuin eilispäivän, kun Kansallisteatterin Vanja-enon kännäyskohtauksessa herra Aho kaatoi ämpärillisen vettä päähänsä ja sain eturivissä osan siitä päälleni ja ajattelin, että saatana ei haittaa, antaa tulla vaan, nyt nautitaan ja kirjaimellisesti mentiin helmat märkänä väliajalle. Sama fiilis valtasi nyt mieleni kun Don Juan kertoi antaumuksella ja itseriittoisen yliampuvalla tyylillään uudesta valloituksestaan ja katse tavoitti jonkun onnekkaan uhrin yleisön joukosta ja suunta puheille vaihtui lennossa. En ollut nyt eturivissä, mutta ns. helmat märkänä kuvaannollisesti jälleen. Ja Sganarelle seisoo vieressä niin kypsänä niin kypsänä, kun on nämä tismalleen samat hurmauslitaniat kuullut taatusti kymmeniä, ellei satoja kertoja tässä pestissään. Eipä käy miestä kateeksi, eikä myöskään Dona Elviraa (Minna Hämäläinen), joka sattuu olemaan Don Juanin vaimo. Aviopuolisohan ei ole mikään este sille, että rakkaus kun iskee kohdalle, sille ei voi mitään ja Don Juan tuntuu hullaantuvan ihan kaikista, elollisista ja elottomistakin, jotka eteen tai taakse, päälle tai alle sattuvat.

 Sganarellen ja Herra Elostelijan/Kutusumpun vuoropuhelua ja keskinäistä pallottelua seuratessa ei voi muuta kuin istua hymy korvissa ja välillä käsi suun edessä, niin absurdiksi jutut ja touhut välillä menevät. Takaraivossa tykyttää naurusulake kuumana jälleen. Osaa se Don Juan puhua ihan ”normaalistikin” mutta harvemmin tätä tapahtuu, useimmiten kun on joku sopiva kohde vokoteltavana niin lavalla kuin yleisönkin joukossa ja silloin on toisenlainen lipevämpi ääni kellossa. Kuulostaa muuten välillä ihan nuorelta Pentti Siimekseltä, kenties jopa Kurt Kuurnalta, elostelija hänkin. Nähdäänpä kunnon kissatappelukin, kun samaan aikaan paikalle sattuu tuorein valloitus Charlotta (Riitta Salminen) ja hetkeä aiempi kosinnan kohde Mathurine (Minna Hämäläinen). Ensin syytellään toinen toisiaan ja sitten jo kontataan pitkin lavaa Don Juanin kuvitteellisessa talutusnuorassa, ja Sganarelle pyörittelee silmiään taaempana tyyliin ”hohhoi taas sitä mennään…”. Kateeksi ei käy myöskään nuorta Pierrot’ta (Markus Ilkka Uolevi), voipi olla että Charlottan rakkaudenosoitukset ja läheisyyshommelit jää tällä menolla jatkossakin saavuttamatta kun eräs toinen napsii makoisaksi kypsyneen hedelmän suoraan nenän edestä.

 Lavalla ramppaa myös mitä oudompaa porukkaa aina rammasta kerjäläisestä (Kimmo Rasila) Don Alonsoon (eläkkeeltä tositoimiin comebackin tehnyt Petri Rajala) pesäpallomailoineen. Näistä jälkimmäinen sattuu olemaan Dona Elviran veli ja suunnitelmissa ketkulle kunnon mäiskintä, mutta kun toinen veli Don Carlos (Markus Ilkka Uolevi, josta tässä hahmossa jostain syystä tulee mieleeni joku nätimpi versio länkkärien palkkamurhaajasta) on juuri hetkeä aiemmin tullut pelastetuksi Don Juanin toimesta, niin suunnitelmat kusevat pahasti. Posketonta menoa ja tuntuu että välillä vähän improvisoidaankin, mutta kaikki on taatusti millintarkkaan suunniteltua ja ohjattua. Tai ainakin niin otaksun. Kaiken keskellä tuubansoittaja Kari töräyttelee säveliä ja ääniefektejä minkä ehtii, ja Don Juan suoltaa tekstiä niin paljon että ihan hirvittää. Kaiken hohottelun keskellä alkaa päässä raksutella, että kuka tässä nyt lopulta onkaan se, joka saa lopullisen sanan ja kuka vie ketä. Kenen on valta?Isäkin (Petri Rajala) yrittää saada poikaansa ruotuun. Suuret on puheet, vaan kuka määrää lopulta tahdin? Parannusta koitetaan ja paskan marjat, loppujen lopuksi löytyy yksi ainut, joka saa Don Juanin polvilleen ja vielä alemmas. Ja sitten mennään niin, että leuka loksahtaa auki ja suusta pääsee hiljainen, mutta napakka ”waaau”.

 Jää sentään vielä kylpyankka ja eräs, joka taas yleisön joukosta bongaa uuden kohteen.

 Täydellistä teatteria ja niin nautinnollista, että olisin katsonut heti perään uudestaan. Tässä taisi olla tämän vuoden The Näytelmä? Ja Eero Aho, ai että. Mikä pitelemätön charmi ja karisma ja härski röyhkeys ja kaikki samassa paketissa, hän tietää ja osaa kyllä kaikki kikat ja konstit. Eipä Hannes Suominenkaan hassumpi ollut, jännä vastapari ja erityisen hykerryttävää seurattavaa Sganarellen jutut ja puuhat sivummalla, ja järkeilyt myös! Lavastus, puvut, valot, ihan kaikki. Ei moitteen sanaa mistään. ”Nevöhööd” moitteille.

Erityispointsit herra Dimanchelle (Kimmo Rasila) asusta, habituksesta ja pokanpitokyvystä (olisinpa ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tämänkin kohtauksen harjoituksia joskus), Charlottan päheälle farkkuasulle ja Dona Elviran kinkyille punaisille bootseille.

 Sellainen huomio vielä loppuun, että ystäväni näki ottamani kuvan käsiohjelman kannesta (kuva tuolla alussa) ja ihmetteli viestillä, että ai siinä on Eero Aho. Hän kun luuli sitä Poets of the Fallin laulajaksi, joka maskeerattu hiukan överiksi. Kiertue ehkä hiukan venähtänyt… Yhdennäköisyys on kieltämättä aikamoinen. Tsekatkaas tästä.

 Tätä ei kannata missata. Jos antaisin tähtiä, loppuisi asteikot kesken. Lisäinfoa täältä.

Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen

(Näin esityksen median vapaalipulla, kiitos Turun Kaupunginteatteri!)

Talle / Teatterikärpänen 9.9.2019