Billy Elliot

Musikaali – Oulun teatteri – Oulu

ESITYKSEN TIEDOT

  • Suuri näyttämö
    Kaarlenväylä 2

  • 3.3. – 24.5.2022

  • Noin 2 h 50 min (sis. väliajan)

  • 35 € – 48,50 €

OSTA LIPUT
JAA FACEBOOKISSA

Billy Elliot

Billy Elliot -musikaali on pienen kaivoskaupungin sydämessä asuvan 11-vuotiaan pojan kasvutarina. Työläisperheen poika Billy löytää kutsumuksensa tanssista ja alkaa tavoitella unelmaansa balettitanssijana perheensä vastustuksesta huolimatta.   

Maailmalla menestynyt musikaali kertoo Billyn matkan nyrkkeilykehästä balettitunnille. Pojan rakkaus tanssia kohtaan yhdistää lopulta hänen perheensä, inspiroi koko yhteisöä ja muuttaa pienen pojan elämän. Billy Elliot on musikaali nähdyksi tulemisesta ja hyväksymisestä sellaisena kuin on. 

Oulun alueelta pääsykokeiden kautta valitut lapset tekevät Billy Elliotista erityisen musikaalin. Oululaisten lahjakkuuksien palo ja kyky heittäytyä Billyn tarinan kertojiksi yhdistyy tarinan päähenkilön haluun levittää siipensä ja lentää. 

Billy Elliotin ohjaa Heta Haanperä ja koreografiasta vastaa Petri Kauppinen. Billy Elliotina nähdään vuorotellen oululaiset Aslak Kipinä ja Kimi Lumme.

Katso Kimin ja Aslakin miehistöjen kokoonpanot ja esityspäivät tästä.

Tekijät

Teksti Lee Hall
Musiikki Elton John
Suomennos Mikko Koivusalo
Ohjaus Heta Haanperä
Lavastus Kalle Nurminen
Pukusuunnittelu Jaana Kurttila
Valosuunnittelu Mika Ryynänen
Äänisuunnittelu Jari Niemi
Kampaus- ja maskisuunnittelu Eija Juutistenaho
Koreografia Petri Kauppinen
Kapellimestarit Joonas Mikkilä ja Eeva Kontu
Esityskapellimestari, harjoituspianisti Pasi Hiltula
Kuvat Kaisa Tiri

Lavalla

Aslak Kipilä (Billy), Kimi Lumme (Billy), Touko Hukkanen (Michael), Iivari Peltoniemi (Michael), Anniina Konttila (Debbie), Sienna Karjala (Debbie), Vertti Torvikoski (Kevin ja Thomas), Tuomo Tolvanen (Kevin ja Thomas), Blake Burrow (Little-Johnny), Tuure Korja (Little-Johnny), Janne Raudaskoski (Jackie Elliot), Juho Uusitalo (Tony Elliot), Aki Pelkonen (Kaivostyöläinen George ja nyrkkeilyopettaja), Elina Korhonen (Mrs. Wilkinson), Annina Rokka (Mummi, lakkolainen), Susanna Pukkila (Edesmennyt äiti, lehtiönainen, poliisi), Annina Niskanen (Margaret Thatcher, lakkolainen, panelisti Lontoon pääsykokeessa), Henri Halkola (Big Davey kaivostyöläinen, Timo Pesonen (Braithwaite, kaivosmies, poliisi, hieno mies pääsykokeissa), Pentti Korhonen (Kaivostyöläinen Lesley, poliisi), Jussi Suomalainen (Aikuinen Billy Elliot, Kaivosmies Grady, poliisi), Saku Tonteri (kaivostyöläinen, Margaret Thatcherin ”pulu”, poliisi, panelisti Lontoon pääsykokeessa), Roope Ryöppy (kaivostyöläinen, Margaret Thatcherin ”pulu”, poliisi, panelisti Lontoon pääsykokeessa), Aki Saarela (kaivostyöläinen, viranomainen Jeff), Eelis Saurio (kaivostyöläinen, rikkuri Donnie Summers), Valtteri Aaltonen (kaivostyöläinen, poliisi Jamie, kaivosmies Jeff), Jami Kontturi (kaivostyöläinen, kaivosmies Darrel), Matis Merilain (kaivostyöläinen, rikkuri Thommies Atkinson), Atte Kekkonen (kaivostyöläinen, poliisi Peter, rikkuri David Gormley, haitarinsoittaja), Nea Korhonen (lakkolainen, poliisi), Kasperi Lintala (kaivostyöläinen Jason, poliisi), Samuli Kakko (kaivostyöläinen Lesley, poliisi), Adele Eric (Alison Summers, balettityttö), Aino Ervasti (Sharon Percy, balettityttö), Lilian Gröhn (Sharon Percy, balettityttö), Aino Juntunen (Julia Hope, balettityttö), Iiris Haarala (Tracey Atkinson, balettityttö), Neea Heikkinen (Angela Robson, balettityttö), Helmi Heikkilä (Karen Davidson, balettityttö), Heljä Hukkanen (Tina Harmer, balettityttö), Sanna Hynönen (Tracey Atkinson, balettityttö), Riikka Jokikokko (Susan Parks, balettityttö), Vilma Kervinen (Angela Robson, balettityttö), Elle Kesti (Keeley Gibson, balettityttö), Bettina Kovacs (Keeley Gibson, balettityttö), Liinu Leppänen (Margaret Gormley, balettityttö), Lila Lumme (Margaret Gormley, balettityttö), Vilja Nevala (Tina Harmer, balettityttö), Kerttu Siitonen (Karen Davidson, balettityttö), Ilona Sorvoja (Susan Parks, balettityttö), Ella Tolonen (Julia Hope, balettityttö), Erika Vainikainen (Alison Summers, balettityttö)

Muusikot

Teijo Jämsä, Katariina Kuure, Pasi Salminen, Olli Tuomainen, Petri Aho, Jukka-Pekka Peltoniemi, Into Koponen, Tuomas J. Turunen

Maaliskuu

to 3.3.2022 klo 19.00 (ennakko)
to 4.3.2022 klo 19.00 (ensi-ilta I)
la 5.3.2022 klo 19.00 (ensi-ilta II)
pe 11.3.2022 klo 19.00
la 12.3.2022 klo 13.00
pe 25.3.2022 klo 19.00
la 26.3.2022 klo 13.00

Huhtikuu

ma 4.4.2022 klo 18.00
to 7.4.2022 klo 19.00
to 21.4.2022 klo 19.00
la 30.4.2022 klo 13.00
la 30.4.2022 klo 19.00

Toukokuu

ma 2.5.2022 klo 19.00
ti 3.5.2022 klo 19.00
ke 4.5.2022 klo 19.00
pe 13.5.2022 klo 19.00
la 14.5.2022 klo 13.00
ma 23.5.2022 klo 19.00
ti 24.5.2022 klo 19.00

OSTA LIPUT

Oulun Teatteri | Kaarlenväylä 2, 90015 Oulu | Puh. 08 5584 7000 | Ryhmävaraukset puh. 08 5584 7606 | teatteri.ouka.fi