Anna Karenina

Draama – Tampereen Teatteri – Tampere

ESITYKSEN TIEDOT

  • Päänäyttämö
    Keskustori 2

  • 11.4. – 17.5.2019

  • Noin 2 h 55 min (sis. väliajan)

  • 14 € – 44 €

OSTA LIPUT
JAA FACEBOOKISSA

Anna Karenina

”Kaipaan rakkautta ja elämää.”

Anna Karenina on avioliitossa, joka muistuttaa hyvää kauppaa. Kaikki turva ja yltäkylläisyys näyttäytyy kuitenkin laimeana kompromissina, kun Anna yllättäen rakastuu. Huikea rakastuminen sulkee ulkopuolelle kaiken muun.

Anna Karenina ei kerro kuitenkaan vain Annan tarinaa.

Moni puntaroi velvollisuuksien ja sitoumusten suhdetta villiin heittäytymiseen, siitä kertoo näytelmässä Levinin rakkaustarina. Levin etsii mielekkyyttä elämäänsä työn, uskonnollisten pohdintojen ja idealismin kautta.

Mustasukkaisuuden, perheen, lojaaliuden ja intohimon teemoista Leo Tolstoi on luonut realistisia, ristiriitaisia ja kiehtovia ihmiskohtaloita, joiden arvoitus kiinnostaa aina uudelleen ja uudelleen.

”Nimiroolissa häikäisevä Pia Piltz näyttelee itsensä kerralla suomalaisen teatterihistorian jättiläisten joukkoon. Niin intensiivistä ja repivää on hänen loistonsa lavalla.”
AAMULEHTI, Markus Määttänen ★★★★★

”Anna Kareninan tuttu tarina saa uutta potkua. Tampereen Teatterin upea Anna Karenina tuo näyttämölle sekä Annan että Levinin.”
HELSINGIN SANOMAT, Laura Kytölä ★★★★

 Tästä esityksestä löydät myös Teatterikärpäsen puraisuja blogin sivun alta.

Tekijät

Perustuu Leo Tolstoin samannimiseen romaaniin
Dramatisointi Helen Edmundson
Suomennos Aino Piirola
Ohjaus Marika Vapaavuori
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Leena Rintala
Koreografi Miika Riekkinen
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu ja musiikki Hannu Hauta-aho
Videosuunnittelu Joonas Tikkanen

Kuva Harri Hinkka

Lavalla

Pia Piltz (Anna Karenina), Lari Halme (Levin), Turkka Mastomäki (Karenin), Marc Gassot (Vronski), Eeva Hakulinen (Dolly), Ville Majamaa (Stiva), Pihla Pohjalainen (Kitty), Risto Korhonen (Nikolai), Matti Hakulinen (Petritski), Elina Rintala (Ruhtinatar Betsy), Kirsimarja Järvinen (Kreivitär Vronskaja / Agafja Mihailovna), Elisa Piispanen (Kotiopettajatar Mariette), Martti Manninen (Pappi), Otso Majamaa / Veikka Välikoski (Serjoza), Miika Riekkinen (tanssija), Vera Pekkonen / Petra Porspakka (tanssija)

LIPUT

Peruslippu: 24-44 €
Eläkeläislippu: 22-42 €
Opiskelija/lapsi/varusmies: 14-20 €

HUHTIKUU

to 11.4.2019 klo 14.30
to 11.4.2019 klo 19.00
la 27.4.2019 klo 14.30
la 27.4.2019 klo 19.00

TOUKOKUU

to 2.5.2019 klo 19.00
pe 3.5.2019 klo 19.00
to 9.5.2019 klo 14.30
to 9.5.2019 klo 19.00
pe 17.5.2019 klo 19.00

Teatterikärpäsen puraisuja blogi

Anna Karenina / Tampereen Teatteri

 Anna Karenina on kuulunut niihin klassikkoteoksiin, joita olen vähän tarkoituksella vältellyt. Muistan, että aikoja sitten ystäväni nukahti kesken Porin Teatterin esityksen ja kertoi, että mitään niin puuduttavaa ei ole koskaan nähnyt eikä halua enää nähdäkään. Sanat ”puuduttava ja tylsä” taisivat jäädä tuosta päähäni kaikumaan pitkäksi aikaa, ja siten olen välttynyt ihan kaikelta, mikä liittyy tähän teokseen. En edes tiennyt tarinan juonesta mitään ennen kuin näin ensimmäiset mainoskuvat Tampereen Teatterin Anna Kareninasta. Kuvassa jumalaisen kaunis, mutta jotenkin surullinen Anna Karenina (Pia Piltz) tuijottaa suoraan sieluuni mustassa puvussaan. Kiinnostukseni heräsi välittömästi. Kuka tämä nainen on? Mikä on hänen tarinansa? Mikä saa hänet näyttämään samalla sekä ryhdikkäältä ja ylväältä, mutta myös äärimmäisen herkältä ja haavoittuvaiselta? Mikä on se voima, joka saa kaikenlaista aikaan?

Levin ja Anna

 Anna Karenina on kuulunut niihin klassikkoteoksiin, joita olen vähän tarkoituksella vältellyt. Muistan, että aikoja sitten ystäväni nukahti kesken Porin Teatterin esityksen ja kertoi, että mitään niin puuduttavaa ei ole koskaan nähnyt eikä halua enää nähdäkään. Sanat ”puuduttava ja tylsä” taisivat jäädä tuosta päähäni kaikumaan pitkäksi aikaa, ja siten olen välttynyt ihan kaikelta, mikä liittyy tähän teokseen. En edes tiennyt tarinan juonesta mitään ennen kuin näin ensimmäiset mainoskuvat Tampereen Teatterin Anna Kareninasta. Kuvassa jumalaisen kaunis, mutta jotenkin surullinen Anna Karenina (Pia Piltz) tuijottaa suoraan sieluuni mustassa puvussaan. Kiinnostukseni heräsi välittömästi. Kuka tämä nainen on? Mikä on hänen tarinansa? Mikä saa hänet näyttämään samalla sekä ryhdikkäältä ja ylväältä, mutta myös äärimmäisen herkältä ja haavoittuvaiselta? Mikä on se voima, joka saa kaikenlaista aikaan?

 Rakkaus. Intohimoa ja poltetta täynnä oleva rakkaus, josta tiedät jo etukäteen, että tulet polttamaan karrelle niin sydämesi kuin koko elämäsi ja olemassaolosi, ja silti heittäydyt täysillä liekkien sekaan. Niin ihmiset ovat tehneet ennen ja tulevat tekemään jatkossakin. Niin ihmeellinen on rakkauden voima. Se saa aikaan tekoja ja sanoja, jotka kaduttavat ehkä joskus, mutta ei sillä hetkellä. Kun rakkaus iskee, silloin ei ole järjestä häivääkään ja ollaan täysin sydämen ja alkukantaisten viettien vietävänä. Silloin mennään eikä meinata.

 Niin. Anna Karenina on aviossa ja pienen pojan äiti, hyvämaineinen nainen. Aviomies Kareninilla (Turkka Mastomäki) on statusta ja mammonaa, mikäs siinä on ollessa. Intohimo heidän väliltään puuttuu kuitenkin täysin. Juna-asemalla Annan katse kohtaa komean Vronskin (Marc Gassot) kanssa, ja se on menoa sitten. Annan tarinan rinnalla kulkee luontevasti Levinin (Lari Halme) tarina. Hän on työteliäs, kaikin tavoin suoraselkäinen mies ja korviaan myöten rakastunut Kittyyn (Pihla Pohjolainen, jonka tämän myötä nimesin Suomen Lily Jamesiksi). Neito torjuu kosinnan, koskapa kuvittelee Vronskin liehittelevän häntä tulevissa tanssiaisissa. Valkoisten, viattomien pukujen keskelle pelmahtaa Anna Karenina tyrmäävän upeana mustassa puvussaan ja siitä eteenpäin kaikki järjellinen toiminta unohtuu. Yllättäen huomaan Levinin tuskailun vievän huomiotani ja ajatuksiani enemmän. Mies järjestää itselleen kaikenlaista korvaavaa toimintaa siellä sun täällä, mutta Kittyä ei saa päästään sitten millään. Hän näyttääkin siltä, että viikkokausia on valvottu ja vain mietitty Kittyä ja hymykuoppia eikä ihme, kyllä itselläkin voisi mennä yöunet Pihla Pohjolaista miettiessäni. Onneksi he sentään saavat toisensa loppupuolella.

 ”Nyt minä tiedän mitä on elää. Se on häpeällistä, se on hurmiollista, se on pelottavaa” sanoo Anna Karenina, ja siitä huolimatta ja juuri siksi hän on valmis suhteeseen Vronskin kanssa, vaikka sitten menettäisi arvostuksensa piireissä ja mikä pahinta, oman lapsensa. Upeasti kantaa Pia Piltz niin pukunsa kuin kaikki roolihenkilönsä tunnemyrskyt. Koskettava roolityö kertakaikkiaan. Vaakakupissa painaa paljon, menettämisen pelko eri muodoissaan. Ja toisaalla taas Annan veli Stiva (Ville Majamaa) on saanut syrjähyppynsä anteeksi vaimoltaan (Eeva Hakulinen), ja sama meno kuitenkin jatkuu. Miksi mies ei saa minkäänlaisia tunnontuskia suhteestaan? Miksi miehen käytös olisi hyväksyttävämpää? Vaimo Dollyn ikään kuin suoraan katsojille avautuminen Levinin ja Kittyn häissä on mainio vastaveto.

Anna ja Vronski

Dolly ja Kitty, kokemus ja viattomuus samassa kuvassa

 Odotin etenkin suuria, pakahduttavia tunteita, hengästyttävän upeita pukuja ja niiden kauniita/komeita kantajia sekä synkkiä, maalauksellisia näyttämökuvia koko kolmen tunnin edestä. Sain paljon enemmän. Sain kaikkea tuota jo mainittua ja lisäksi polttavia katseita, kaipauksesta ja rakkaudesta kiiluvia silmiä, kosketuksia, hulmuavia helmoja ja kiharoita, muutamia komeita viiksiä, kättään auliisti ojentavan Kuoleman, näyttämön poikki hiljalleen pyörivän maatuskanuken, lähestyvän junan äänet, jatkuvaa liikettä ja äkkinäistä pysähtymistä.

Levin ja Anna

 Erityisesti mieleeni jäi kohtaus, jossa läpi koko näytelmän eräänlaisessa rinnakkaistodellisuudessa kulkenut Levin näkee Annan muotokuvan, joka onkin yllättäen kuin peili ja he kohtaavat oikeasti viimein. Lisäksi mieleni teki kerran nousta seisomaan ja huutaa kovaa, että ”Menkää nyt toistenne luo!” Kitty ja Levin seisovat pitkään toisiaan tuijottaen näyttämön vastakkaisilla laidoilla ja tunne heidän välillään on niiiin voimakas, että sydän pakahtuu siitä, kun eivät älyä lähteä toisiaan lähestymään ripeämmin.

Ah. Pidin suunnattomasti näyttämön goottihenkisestä synkkyydestä ja taustan kuvista pilvineen ja lintuineen. Alussa muuten nenääni tuoksui poltettu puu? En tiedä miksi. Valojen siivilöityminen kauniisti ylhäältä – roolihenkilöt näyttivät pirun hyviltä niissä! Tunnelma oli välillä sellainen, että tuntui katselevansa jotain Tim Burtonin leffaa livenä. Sopi hyvin tähän marraskuun valottomuuteen ja synkistelyyn. Ulkosalla teatterin kulmilla tuntui siltä, että kohta joku menee helmat torin kivetystä vasten viistäen kohtaloaan kohti, kääntääkin yllättäen katseensa suoraan minuun ja näen kalpeat, kauniit kasvot. Päältä lentää parvi mustia lintuja, pilvet menevät kuutamon eteen, jostain kaukaa kuuluu kirkonkellot… On aika lähteä.

Esityskuvat (c) Harri Hinkka

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Tampereen Teatteri!)

Talle / Teatterikärpänen 3.11.2018


Tampereen Teatteri | Keskustori 2, 33100 Tampere, p. 010 346 2111 | tampereenteatteri.fi

Liput | Kulttuurimyymälä Aplodi puh. 010 346 2500, avoinna ma – la klo 10 – 18 | Yritys- ja Ryhmämyynti puh. 010 346 2400, myyntipalvelu@tampereenteatteri.fi, avoinna ma-pe klo 9 – 16 | Lippupiste p. 0600 900 900 (2€/alk.min+mpm/pvm)