Kirka – Surun pyyhit silmistäni

Musiikkinäytelmä – Helsingin Kaupunginteatteri – Helsinki

Loading...

Kuva Mirka Kleemola Esityskuvat Tapio Vanhatalo

ESITYKSEN TIEDOT

Peacock-teatteri

Näytännössä:
31.1. – 22.4.2017

Kesto: 2 h 30 min
Väliaika: kyllä
Liput: 24,50 – 49 €

OSTA LIPUT
Tilaa väliaikatarjoilut
JAA FACEBOOKISSA

Kirka – Surun pyyhit silmistäni

Matti Laine

Stadilainen Kirill Kirka Babitzin on unohtumaton luku kotimaisen musiikin historiassa. Ainutlaatuinen artisti, jonka ääni on osa suomalaisuuden soundtrackia. Musiikkinäytelmä Kirka – Surun pyyhit silmistäni saa kantaesityksensä kymmenen vuotta artistin poismenon jälkeen. Vaikkei Kirka ollut ensimmäinen suomalainen rockia laulanut ja levyttänyt artisti, oli hän ensimmäinen todellinen rocktähti ja ikoni, massojen idoli. Hänen erityislaatuinen äänensä ja energiansa esiintyjänä nostivat hänet tyttöjen päiväuniin ja vanhempien paheksunnan – tai arvostuksen – kohteeksi. Hän ei ollut vaatimaton naapurinpoika maalaiskylältä, vaan eksoottinen ja pitelemätön rock-ikoni, jollaiseen ei Suomessa oltu totuttu – ja jollaisesta ei vähällä toivuta. Kirka on laulanut itsensä suomalaisten sydämiin ja sielun syvyyksiin niin rockilla, funkilla ja r&b:llä kuin balladeilla ja iskelmilläkin. Näytelmässä nähdään monia tuttuja henkilöitä Kirkan elämästä ja kuullaan kappaleita koko Kirkan pitkän uran varrelta. Kansakunnan yhteistä musiikkimuistia luotaavassa näytelmässä kuullaan mm. hitit Hetki lyö, Leijat, Daa-da, daa-da, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni. Kantaesitys nähdään Peacock-teatterissa helmikuussa 2017.

 Tästä esityksestä löydät myös Teatterikärpäsen puraisuja blogin sivun alta. 

TEKIJÄT:
Ohjaus Kari Rentola
Koreografia Mindy Lindblom
Kapellimestari Risto Kupiainen
Lavastus Antti Mattila
Puvut Elina Kolehmainen
Valosuunnittelu William Iles
Äänisuunnittelu Aleksi Saura, Janne Brelih
Naamiointi ja kampaukset Henri Karjalainen, Anu Laaksonen, Jaana Nykänen, Aino Hyttinen

ROOLEISSA:
KIRKA – Kalle Lindroth/Heikki Ranta, Sami Hokkanen/Juha Lagström, Rauno Ahonen, Jon-Jon Geitel, Sari Haapamäki, Sofia Hilli, Kirsi Karlenius, Petrus Kähkönen, Kai Lähdesmäki, Kari Mattila, Vappu Nalbantoglu, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Inka Tiitinen, Marjut Toivanen, Mikko Vihma, Sonja Arffman, Nomi Enckell, Jaakko Hellsten, Rosa Herpiö, Saara Kaskilahti, Paulus Kähkönen, Petteri Lassila, Vera Lillqvist, Taneli Läykki, Alvari Stenbäck

Ensi-ilta 2.2.2017

LIPUT:

24,50 € – 49 € (sis. pm)

RAVINTOLAT JA HOTELLIT

 

Teatterikärpäsen puraisuja blogi 15.3.2017

Paluu Peacockiin eli Kirka – Surun pyyhit silmistäni vol 2 / Helsingin Kaupunginteatteri

Tervehdys kaikki Teatterimatka.fi -lukijat, Teatterikärpänen tässä tarinoi. Olin helmikuun alussa ensi-illassa katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin kevään musikaalia ja kuten välillä käy, kävin sen katsomassa hiljattain uudelleen. Moni varmasti ajattelee, että on hullua ja outoakin mennä katsomaan samaa juttua toiseen kertaan. Minusta ei. Toisella kerralla kiinnittää huomiota ihan eri asioihin kuin ensimmäisellä kerralla, joka usein menee ihmetellessä ja kaikki tulee yllätyksenä eteen. Ensi-illassa sain päähäni sitkeän korvamadon, nyt soi ihan toinen kappale!

Sammy Babitzina Sami Hokkanen ja Kirkana Kalle Lindroth
(kuva Sami Hokkanen)

 Miksi sitten juuri Sinun kannattaisi suunnata kohti Peacockia, aikaahan ei ole rajattomiin eli esityksiä on vain huhtikuun 22. päivään asti? Okei, minä kerron muutaman hyvän syyn.

I. Pääroolissa Kirkana vuorottelee kaksi hurmaavaa nuorta lahjakkuutta, Kalle Lindroth ja Heikki Ranta. Kalle lienee suurelle yleisölle tutumpi nimi (ja aloittaa muuten pian Bumtsibumin uutena juontajanakin), itse taas olen teatterikärpäsenä onnistunut näkemään vielä TeaKissa opiskelevan Heikki Rannan useammassakin jutussa ns. tositoimissa. Kallea en ole nähnyt Kirkana, molemmilla katsomiskerroillani vuorossa on ollut Heikki. Ja kyllä, hän on loistavaääninen, herkkä, karismaattinen ja lisäksi suunnaton ilo sekä silmille että korville.

II. Sammy Babitzinin traagista kohtaloa on tulkitsemassa myös kaksi vuorottelevaa herraa, Sami Hokkanen ja Juha Lagström. Olen onnistunut nyt näkemään molemmat versiot ja varsin vakuuttavaa jälkeä syntyy molempien miesten käsittelyssä. Kun ”Daa-da, daa-da” kajahtaa ilmoille ja jälleen lähtee laulu soimaan, on hieraistava pariinkin kertaan silmiään. Sen verran aidonnäköistä on meininki!

III. Raili Raitala Muska Babitzinin roolissa! Alkupuolen ujo pyjamapukuinen pikkutyttö muuntuu shown edetessä varsinaiseksi rokkigimmaksi, jollaisena me Muskan tunnemme. Yhdennäköisyys on häikäisevä.

IV. Danny (Jon-Jon Geitel), Remu Aaltonen (Petrus Kähkönen), Vexi Salmi (Kari Mattila) ja Kassu Halonen (Rauno Ahonen) vaikuttavat aluksi aika karikatyyrimäisiltä, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että rakkaudellahan nämä ikoniset hahmot on tehty ja esikuviaan kunnioittaen, ei pilkaten.

V. Musikaalin ensemble on sekoitus HKT:n omia huippuosaajia sekä vierailevaa nuorempaa sakkia, ja yhdistelmä toimii. Lopputuloksena iloa ja energiaa, vauhtia ja asennetta, kokemusta, lauluvoimaa ja näyttäviä volttejakin. Välillä ei oikein tiedä, että ketä seuraisi katseellaan.

VI. Risto Kupiaisen johtama liveorkesteri soittaa tarkasti ja tykisti, ja saa takuuvarmasti jalat lyömään tahtia. Itselleni oli jotenkin kohottavaa nähdä lavalla esimerkiksi Jarmo Nikku kitaroineen, mieshän on legenda.

VII. Kirkaa ei nosteta jalustalle ja nähdä jotenkin myyttisenä hahmona. Hän on nimenomaan ihminen kaikkine vikoineen ja epäonnistumisineenkin. Musikaali ei ole pelkkää laulua ja tanssia, välillä käydään sossun luukulla ja itketään miljoonavelkoja sekä herkistytään pettämisten ja aviottoman tyttären tarinassa. Megasuosion varjopuolet tulevat hyvin koettua, kun kirkuva lauma seuraa miestä kaikkialle, missä tahansa liikkuukin. Ei käy kateeksi tippaakaan.

VIII. Yli kaiken muun ainakin minulla nousee veljestarina, Sammyn ja Kirkan läheinen suhde. Yhteisissä kohtauksissa on aitoa lämpöä ja aivan erityistä läsnäoloa molemmilta. Sydänhän siinä meinaa pakahtua moista herkkyyttä lähietäisyydeltä aistiessaan.

IX. Tuttuja kappaleita kuullaan monta, mutta mukana on myös niitä vähemmänkuultuja ja varsinaisena helmenä ”Neidonryöstö”, tämä versio sisältää kyllä todellisen yllätysmomentin liikkuvaisen kapellimestarin muodossa. Miten hienoja kappaleita ovat esimerkiksi myös ”Saat kaiken” sekä ”Tunnetko”, joka soi nyt päässäni. Rock-vaihdekin nykäistään päälle pariin otteeseen.

X. Vaatetus on aika herkullista katsottavaa, hyvässä ja pahassa. 80-lukua en ainakaan vaatteiden muodossa halua enää takaisin, mutta James-farkut istuvat napakasti ja saisivat tehdä näyttävän paluun katukuvaan minun mielestäni.

Muska Raili Raitala sekä toinen Kirka Heikki Ranta siviilivaatteissaan
(kuva Petrus Kähkönen)

Tässä kymmenen loistavaa syytä hankkia liput Kirka -musikaalin pariin, olit sitten Kirka-fani tai et!

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos HKT!)

Talle / Teatterikärpänen 15.3.2017


Teatterikärpäsen puraisuja blogi 3.2.2017

Kirka – Surun pyyhit silmistäni / Helsingin Kaupunginteatteri

Kirkana Kalle Lindroth

Oi nuo silmät… Heikki Ranta Kirkana

 Viime syksynä olin hiukan pettynyt kuultuani HKT:n kevään musikaalin keskittyvän kertomaan enimmäkseen Kirkasta, odotin jotain aivan muuta. Olin kesällä käynyt pariin otteeseen katsomassa Valkeakoskella Kirkan musiikkiin ja elämään perustuvaa näytelmää ja pitänyt siitä kovasti. Aioin kuitenkin antaa Helsingin Kaupunginteatterille mahdollisuuden ja mietin, että ehkäpä uusi käsikirjoitus toisi uutta näkökulmaa Kirkan vaiherikkaaseen elämään.

 Paria päivää ennen ensi-iltaa tuli tasan kymmenen vuotta Kirkan yllättävästä poismenosta. Muistan sen, että olin kaupan kassalla töissä sinä aamuna ja eräs asiakas kertoi, että Kirka on kuollut. Äidilleni Kirka ja Kirkan musiikki oli vuosikausia toiminut eräänlaisena lohduttajana ja piristäjänä, ja meninkin heti ensimmäisellä tauollani äidilleni tekstaamaan. Hän ilmoitti olevansa surun murtama ja laittaneensa kynttilän palamaan Kirkan muistolle. Myöhemmin kävimme myös Kirkan haudalla hiljentymässä Hietaniemen hautausmaan ortodoksipuolella, seppeleet olivat vielä hautakummulla silloin. Itse en koskaan varsinaisesti ”fanittanut” Kirkaa, mutta musiikkinsa tuli väkisinkin tutuksi ja monet kappaleet osaan ulkoa mennen tullen. Taisin parilla keikallakin joskus käydä. Uran alkuaikojen tuotanto on muodostunut minulle rakkaimmaksi ja mitä enemmän ikää tulee, sitä hienommalta esim. Leijat, Hetki lyö ja Mamy Blue kuulostavat.

 Tältä pohjalta suuntasin sitten odottavaisin ja jännittynein mielin Peacock-teatterin kalseita penkkejä kuluttamaan. Olin onnistunut hankkimaan ensimmäisen ennakon perusteella kantautuneiden vihjeiden perusteella itselleni t-o-d-e-l-l-a sitkeän korvamadon eräästä kappaleesta, joka oli minulle erittäin tärkeä ja jopa rakas lapsuudessani ja jonka olemassaolon olin tyystin unohtanut, koskapa sitä ei ole kuultu aiemmissa Kirka-aiheisissa proggiksissa eikä radiostakaan. Mikä nostalgiaryöppy minut valtasikaan kun kuulin pelkän kappaleen nimen, ja se soi päässäni aamusta iltaan. Keskellä yötäkin heräsin ja ensimmäinen ajatus oli ”kaksi ratsua yli virran käy, raukeina kaksi ratsastajaa, neidon käsi koskettaa, naurahtaa sanaton mies…” Kyllä, kyseessä on Neidonryöstö. Aaaaah ja tähän monta sydäntä. Lapsena jo kappale kutkutteli mielikuvitustani ja näin tapahtumat elokuvamaisena päässäni, ja täytyy tunnustaa, että näin vanhempana sisimpäni ripsi värisee vielä enemmän. Pirun kuumottava kappale! Pelkäsinkin, että herpaantuuko keskittymiseni täysin, kun vain odotan sitä hetkeä kun kappale räjähtää ilmoille.

 Kiitettävän eri tavalla esitys pamahti käyntiin, kun ei lähdettykään ihan Kirill-pojan syntymästä liikkeelle. Juontaja (Mikko Vihma) saapui lavalle esittelemään illan tähtiartistin, ja sieltä hän saapui aina yhtä hurmaavana ja yleisönsä ottavana kuin ennenkin. Täytyypä tunnustaa heti kärkeen, että heti ensisekunneista meikäläistä vietiin, vaikka istuin kymppirivillä asti. Apua miten kauniit silmät on Heikki Rannalla (ensi-illan Kirka)! Nuottiakaan ei oltu vielä laulettu ja minä olin myyty. Sen jälkeen olikin helppo vain istua ja nauttia, sillä tämä Kirka hoitaa kyllä homman kotiin. Tie huomiseen ei ollut ihan herran tuoreimmasta tuotannosta, mutta ainakin tuli täten näytettyä heti alkuunsa yleisölle, että nyt on muuten tekijämies lavalla. Seuraavassa biisissä otettiin heavyvaihde päälle ja saatiin tanssijatkin mukaan meininkiin. Kiinnittäkääpä ihmiset muuten huomionne Taneli Läykin näyttäviin trikkauskikkoihin pitkin koko musikaalia.

”Jälleen lähtee laulu soimaan…”

Neidonryöstö alkamaisillaan…

 Olin ilahtunut siitä, miten tässä tuotiin esiin Kirkan ja Sammy-isoveljen (Sami Hokkanen) lämmin suhde.  Isoveli oli saanut jo jalansijaa ja tiesi oikeat tyypit, ja esitteli aran pikkuveljen eräällekin moottoriturpa Remu Aaltoselle (Petrus Kähkönen antoi tulla tarinaa niin että kaislikossa suhisi takuulla), ja siitähän se sitten lähti. Toisaalta Sammyn tulevan kohtalon kun tiesi, oli koko kundin olemuksessa sellaista pientä luopumista ja surumielistä katsetta, ja Kohtalon tangoa veivataan. Itselleni Kirkan ja Sammyn yhteiset kohtaukset ja hetket olivat tämän musikaalin parasta antia. mikä läsnäolo ja aito lämpö heidän välillään olikaan. Ja sitä paitsi Sami Hokkanen on täydellinen Sammyn roolissa, hän se näyttää vetävän roolin kuin roolin mahtavalla asenteella ja taidolla. Daa-da daa-dan soidessa täytyy hieraista silmiään muutamaankin kertaan, että kuka siellä oikein on lavalla!

 Ihan kaikille roolihenkilöille en sitten ihan niin paljoa lämmennyt. Danny (Jon-Jon Geitel) oli aikamoinen ilmestys ja ihmekös kun nuori Muskakin (Raili Raitala) pyörtyi, mutta Iso D:stä tuli mieleeni Barbien Ken-nuken ja Anttilan vanhan vaatekatalogin mallimiehen risteytys, jotenkin muovinen. Ehkä se oli tarkoituskin. Leo-isän (Kari Mattila) pauhaaminen ärsytti, samoin Vexi Salmen (Mattilan Karihan sekin) jatkuva kikkailu ja riimittely. Helppoja nauruja kalasteltiin aika usein. No, toisaalta taas sitten kovasti nauratti esimerkiksi Unto Nuoran ja Mikko Vihman roudarityypit kuin suoraan Woodstockista. Aina ei sanoja tarvita, ja se tuli huomattua myös väliajan jälkeen…

 Väliajalla nauttimani maukas piirakkainen meinasi juuttua kurkkuun, ja olin muutenkin oudon vaisu. Tiesin, millä kappaleella toinen puolisko käynnistyy ja sydän alkoi hakata lujempaa ja kädet hikoamaan. Kellojen soidessa väliajan päättymisen merkiksi huudahdin ”En ole vielä valmis!”, mutta eihän siinä muukaan auttanut kuin mennä takaisin paikoilleen ja näpelöidä hermostuksissaan hartiahuiviaan. Valotaulussa luki Sopot ´77, eli Puolassa oltiin. Minä mietin, että ”muista nyt hengittää raauhaalliseeestiii”. Liuta viulisteja ja tyylikäs juontajakaksikko saapui paikalle, ja kohta jo esiteltiinkin illan kapellimestari Mr Palsternak (Unto Nuora). Kirka seisoi korkealla korokkeella, ja musiikki lähti hiljalleen soimaan. Voi miten ihanaa oli kuulla Neidonryöstö livenä ensimmäistä kertaa ikinä! Täydellisyyttä hipova meininki. Ja sitten kapellimestari intoutui tekemään muutamiakin ylimääräisiä muuveja ja katsomolta laukesi naurusulake. Minä länttäsin kämmeneni keskelle silmälasejani ja jouduin ottamaan lasit päästäni, koska en nähnyt sormenjälkien takaa enää mitään. Nauratti ja itketti niin paljon, tuntui että pää räjähtää ihan justiinsa. Aplodimyrsky oli valtaisa eikä sille meinannut tulla loppua lainkaan. Teki mieli nousta ylös ja huutaa ”Uudestaan!”

 Kirkan sossunluukulla käynnit, verosotkut ja naisseikkailut eivät tulleet minulle yllätyksenä, jos vähääkään on miehen elämästä lukenut. Nousua ja laskua oli myös ura.

Hetki lyä, Dannya naurattaa, Jaakko Saloa ei

Jarmo Nikku ja Kirka-Kalle

Nuoret tanssijat (ja vähän vanhemmatkin) vetivät kauttaaltaan hyvällä sykkeellä ja energialla, meno oli värikästä mutta ihan kaikkien koreografioiden tarkoitusperiä en hiffannut. Lavastuspuolella oli menty sieltä mistä aita on matalin ja lavan täyttivät kököt pahvikulissit sekä rakennustelineet. Jotenkin tuli mieleen, että musiikki edellä tässä kyllä mennäänkin, ja siinä prameammat lavasteet olisivat vain olleet tiellä. Valot olivat kyllä kauniit, varsinkin Leijat-kappaleessa.

 Hehkutetaan kyllästymiseen asti kuitenkin sitä, mitä haluan etenkin hehkuttaa : James-farkut näyttivät helvetin hyviltä, legendaarinen Jarmo Nikku kitarassa, koko bändi soitti tykisti, Muskan look oli tyrmäävän upea, Palsternak jätti Santtu-Matias Rouvalin eläväisen liikehdinnänkin kakkoseksi, Sami Hokkanen onnistui Sammyn roolissa Bravo!-huutojen arvoisesti ja Heikki Rannan Kirka on hurmaava, sympaattinen, ilo silmille ja korville. Rooli on keväällä valmistuvan Heikin taiteellinen opinnäyte Teatterikärpäsen urhien kasvattamosta eli TeaKista, ja tässä vaiheessa voisin lätkäistä hyväksyvän leiman jo paperiin. Tästä nuorukaisesta kuullaan vielä, se on saletti. Kaikki on mahdollista.

 Loppuun vähän korvamatoa muidenkin riemuksi tämän linkin kautta. Kiitos ja anteeksi. Melkein tekisi mieli mennä uudestaan ja uudestaan katsomaan, jotta pystyisi keskittymään kerrallaan yhteen elementtiin. Voi Palsternak minkä teit.

Ps. Kiitos myös siitä, että mukana ei ollut Varrella virran (inhoan sitä). Mamy Blueta jäin kaipaamaan.

Esityskuvat (c) Tapio Vanhatalo

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos HKT!)

Talle / Teatterikärpänen 3.2.2017


hkt-logo

Helsingin Kaupunginteatteri | Kaikukatu 4, 00530 Helsinki | puh. (09) 39401 | Pengerkadun näyttämö, Pengerkatu 11 | Peacock-teatteri, Tivolikuja 1 | Arena-näyttämö, Hämeentie 2 | Lilla Teatern, Yrjönkatu 30 | Studio Pasila, Ratamestarinkatu 5 | Stoa, Turunlinnantie 1 | hkt.fi