En halua jäädä, en osaa lähteä. Niinpä toivon että kuolet.

Hymysi kertoo tuhat tarinaa,

valo katseessasi on magiaa.

Vedän tuoksuasi sisääni kuin huumetta.

Kehosi on raskas kuin ruumis

Ilmassa löyhkää eilinen ilta.

Pöhöttynyt iho puskee hikeä

yrittäen pelastaa edes hitusen sinusta.

Käännyn poispäin

en voi koskea, en halua tuntea.

 

Lämmin kätesi löytää käteni.

Aamulla valon heijastuessa huoneeseen

illalla kynttilän savukiehkuran vielä hennosti tuoksuessa

yöllä unen kevyen harson läpi.

Herätessäni hapuilen katseellani karttaa

jolla vielä löytäisin sinut

mutta sinä harhailet ohitse minusta.

Etsit pulloa, etsit ryyppyä

etsit seuraavaa syytä juoda.

Käsi, jonka tunnen vaikka olisin muualla.

Käsi, johon takertuisin viimeisillä voimillani.

 

Aamun ujo sarastus valaisee kasvosi

metallikorkki kilahtaa parkettilattiaan.

Käsi, jota tuntematta en osaa enää elämää.

                                               Sinutko minä jättäisin kuolemaan?

Älä rakasta minua humalassa -esitys tekee näkyväksi addiktioon sairastuneen läheisen. Puheenvuoron saavat mm. peliaddiktin puoliso, narkomaanin sisko ja päihderiippuvaisen paras ystävä. Fiktiiviset kertomukset kuvaavat elämää riippuvaisen rinnalla. Ne kertovat loppumattoman toivon ja epätoivon hetkistä, repivästä rakkaudesta ja viiltävästä vihasta, kieltämisestä, hyväksymisestä ja irti päästämisen vaikeudesta.